Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » Suomi-Filmin elokuvien rooliasuja KAVIn kokoelmiin

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Suomi-Filmin elokuvien rooliasuja KAVIn kokoelmiin

Tiedote.
Julkaistu: 16.06.2016 klo 14:21
Julkaisija: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

YLE on lahjoittanut Kansallisen audiovisuaalisen instituutin museokokoelmiin pukuja kotimaisen elokuvan kulta-ajalta. Lahjoitukseen sisältyy esimerkiksi värikkäitä miekkailuasuja historiallisista seikkailuelokuvista sekä tyylikkäitä 1940-luvun jakkupukuja. Pukuja on tarkoitus laittaa valikoiden esille mm. elokuva-arkiston toimintaa esittelevässä näyttelyssä vuonna 2017.

KAVI on saanut lahjoituksena YLEn Tampereen puvustamolta yli kolmekymmentä rooliasua Suomi-Filmi Oy:n elokuvista. Puvut ovat olleet käytössä kahdeksassatoista Suomi-Filmin elokuvassa vuosina 1938–1954. Noin puolet museolle tulleista rooliasuista kuuluvat kahteen 1600-luvulle sijoittuvaan elokuvaan, Valentin Vaalan Sysmäläiseen (1938) ja Ilmari Unhon Sadan miekan mieheen (1951).

Näiden kahden hienon pukukokonaisuuden lisäksi museokokoelmiin saatiin muun muassa Katjushka Danilovan (Tuulikki Paananen) pitkä univormumainen puku elokuvasta Aktivistit (1939) ja Annina Grahnin (Eeva-Kaarina Volanen) valkoinen iltapuku elokuvasta Kesäillan valssi (1951). Useissa puvuissa ovat säilyneet Suomi-Filmin vanhat leimat ja merkinnät, mutta ei tietoa siitä, missä elokuvissa niitä on käytetty. Rooliasut saatiin tunnistettua vertailemalla puvuista otettuja kuvia elokuvien mustavalkoisiin still-valokuviin.

Saadut rooliasut täydentävät hienosti KAVIn museokokoelmaa suomalaisen elokuvan kulta-ajaksi kutsutulta ajanjaksolta. Kaksi vuotta sitten KAVI sai lahjoituksena YLEn Pasilan puvustamosta Suomen Filmiteollisuudelle kuuluneita rooliasuja. Tähän lahjoitukseen sisältyy esimerkiksi elokuvasta Tanssi yli hautojen (1950) kolme rooliasua, jotka ovat olleet esillä tänä keväänä KAVIn aulagallerian ”Epookkipukuja ja taikalyhtyjä” -näyttelyssä. Nämä asut suunnitteli historiallisten pukujen asiantuntija Bure Litonius, jonka kädenjälki näkyy myös Sadan miekan miehen puvuissa.

Monen rooliasun suunnittelija ei kuitenkaan ole tiedossa. Tämä asia jätettiin usein mainitsematta elokuvan tekijätiedoissa. Tiedetään kuitenkin, että nyt lahjoituksessa saatuja pukuja on ollut laatimassa ainakin Suomi-Filmin neulomossa puvustonhoitajana työskennellyt Tuli Arjo (oikealta nimeltään Evdokia Nikitin).

Suomen Filmiteollisuuden puvut siirtyivät aikoinaan Yleisradion haltuun 1960-luvun puolivälissä. Tuotantoyhtiö teki konkurssin joulukuussa 1965. Suomi-Filmi taas luopui pukuvarastostaan jo vuonna 1960, jolloin puvut myytiin silloiselle Tesvisio Oy:lle. Tesvision toimiluvan puitteissa toimi tamperelainen tv-kerho Tamvisio. Vuonna 1965 Tesvisio liitettiin Yleisradioon ja Tesvisio-Tamvisiosta tuli Tampereella toimiva TV-ohjelma 2.

Näitä vanhoja Suomi-Filmin, samoin kuin Suomen Filmiteollisuuden, rooliasuja on käytetty televisiotuotannoissa eri vuosikymmeninä.  Nykyisin vanhoille elokuva-asuille on kuitenkin enää harvoin käyttöä, koska naisten puvut ovat liian pieniä monille nykynäyttelijöille. Esimerkiksi Helena Karan Sylvi-elokuvassa (1944) käyttämän leningin vyötärön ympärysmitta on 64 senttimetriä. Miesten takit taas ovat käyneet ahtaiksi hartioista.

Lisätiedot ja kuvapyynnöt:

Jussi Viirret, museoamanuenssi, gsm 050 539 6642

Tommi Partanen, vastaava arkistonhoitaja, puh 02953 38125

 

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti /  Sörnäisten rantatie 25A, 5.krs  l  PL 16 / 00501 Helsinki

sp: etunimi.sukunimi@kavi.fi

 

Kuvia mm. elokuvista Kesäillan valssi, Sysmäläinen, Sadan miekan mies, Omena putoaa.

Liitetiedostot

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto, jonka tehtäviä ovat elokuvien sekä radio- ja televisio-ohjelmien säilyttäminen ja niihin liittyvä tutkimus, audiovisuaalisen kulttuurin edistäminen, kuvaohjelmien tarjoamisen valvonta ja mediakasvatuksen edistäminen. 


Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs