Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » Päätoimittaja Mikko Numminen lähtee Imagesta

A-lehdet Oy

Päätoimittaja Mikko Numminen lähtee Imagesta

Tiedote.
Julkaistu: 16.04.2013 klo 10:02
Julkaisija: A-lehdet Oy

Imagen päätoimittaja Mikko Numminen on irtisanoutunut. Nummisen työsuhde päättyy 9. elokuuta 2013. Numminen aloitti Imagen toimituspäällikkönä vuonna 2000.

”Olen ollut Imagessa liki 13 vuotta, ja syksyllä tulee 10 vuotta päätoimittajana täyteen. Olen pitänyt sitä henkisenä takarajana pestilleni”, päätoimittaja Numminen kertoo.

”Lähdön tekee helpoksi se, että lmage voi hyvin sekä taloudellisesti että journalistisesti. Lehti on kannattava, sen konsepti on kirkas ja sillä on poikkeuksellisen lahjakas ja sitoutunut toimitus ja tekijäverkosto”, kertoo Numminen.

Nummisen omat tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä auki, mitä hän pitää innostavana.  ”Haluan tietenkin kehittää suomalaista journalismia, yhteisöjä sekä sisältöjä myös tulevaisuudessa”, sanoo Numminen.

Julkaisujohtaja Anne Lyytikäinen-Palmroth kiittää Mikko Nummisen pitkäjännitteisyyttä. ”Numminen on kunnianhimoinen, peräänantamaton ja tunnettu merkityksellisen tekstin ja vahvan kokonaisuuden tekijä. Mikko on ollut Imagen kantava voima kaikki nämä vuodet ja hän tehnyt valtavan määrän työtä lehden menestyksen ja sen yhteisön eteen, mistä iso kiitos”, sanoo Lyytikäinen-Palmroth.

Lisätiedot: A-lehdet Oy, julkaisujohtaja Anne Lyytikäinen-Palmroth, 050 414 4344

 

 

 

Image kuuluu A-lehdet-konserniin, jonka muodostavat A-lehdet Oy, A-kustannus Oy, A-meediagrupp OU ja Markkinointiviestintä Dialogi Oy. Konsernin henkilöstön määrä on 500 ja liikevaihto lähes 100 miljoonaa euroa. Konserni julkaisee 20:tä kuluttajille suunnattua aikakauslehteä, noin 30:tä asiakaslehteä ja noin 25:tä verkkopalvelua.

 

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs