Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » Leikkivaalien sijaan lukiolaiset haluavat vaikuttaa todelliseen päätöksentekoon

Suomen Lukiolaisten Liitto

Leikkivaalien sijaan lukiolaiset haluavat vaikuttaa todelliseen päätöksentekoon

Tiedote.
Julkaistu: 18.03.2015 klo 16:45
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Aktiiviset lukiolaiset ovat tavanneet satoja kansanedustajaehdokkaita ja järjestäneet kymmeniä vaalipaneeleja ympäri Suomen. #tulevaisuusvaalit-kampanjan tavoitteena on herättää keskustelua lukiokoulutuksen tulevaisuudesta, opiskelijoiden hyvinvoinnista ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksista.

Lukiolaiset ympäri Suomen ovat lähestyneet eduskuntavaaliehdokkaita ja kertoneet näille nuorille tärkeistä teemoista, joita he toivovat edistettävän tulevalla vaalikaudella. Myös muun muassa Instagram on täyttynyt lukiolaisten #tulevaisuusvaalit-aiheisista kuvista.

Kurikan lukiossa toista vuotta opiskeleva Riku Hirsimäki kertoi lähteneensä kampanjointiin mukaan, koska pitää tärkeänä, että nimenomaan nuoret pitävät esillä heitä koskevia asioita.

”Tosi monessa suuressakin asiassa lukiolaisen näkökulma jää huomioimatta, ja siksi on tärkeää, että me oikeasti tavataan ehdokkaita ja keskustellaan niiden kanssa. Me ollaan näissä asioissa kuitenkin parhaita asiantuntijoita”, Hirsimäki pohtii.

Hirsimäen mukaan monet eduskuntavaaliehdokkaat ovat olleet kiinnostuneita kuuntelemaan lukiolaisten tavoitteita.

”Olen käynyt paljon hyviä keskusteluja ehdokkaiden kanssa. Enimmäkseen on tullut kehuja sekä tavoitteista että lukiolaisten tavasta kampanjoida tärkeiden asioiden puolesta.”

Suomen Lukiolaisten Liitto tukee lukiolaisia muun muassa vaalipaneelijärjestelyissä, mutta työn tekevät kuitenkin paikalliset lukiolaiset itse.

”Tavoitteenamme on viedä eduskuntavaalit jokaiseen lukioon. Olemme lähettäneet lukioille esimerkiksi materiaalipaketteja, jotka helpottavat oman vaalipaneelin järjestämistä. Jo kymmenissä Suomen lukioissa on järjestetty vaalipaneeleja, ja esimerkiksi Espoossa, Turussa ja Tampereella on järjestetty tai järjestetään myös isoja lukioiden yhteispaneeleja”, liiton puheenjohtaja Tatu Koivisto kertoo.

”Kaikilla lukiolaisilla ei ole äänioikeutta, mutta jokaisella on silti mahdollisuus vaikuttaa. Osallistumalla keskusteluun ja haastamalla ehdokkaita nuoret saavat äänensä oikeasti kuuluviin. Tämä on paljon tärkeämpää kuin leikkivaaleissa äänestäminen. Tästä haluamme muistuttaa myös sosiaalisen median kampanjallamme”, Koivisto toteaa.

 

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Tatu Koivisto, p. 050 431 4995, tatu.koivisto@lukio.fi
Koulutuspoliittinen asiantuntija Annakaisa Tikkinen, p. 040 356 6082, annakaisa.tikkinen@lukio.fi

Kampanjoinnista ympäri Suomen vastaavat Suomen Lukiolaisten Liiton piirijärjestöt. Piirien yhteystiedot löydät osoitteesta www.lukio.fi/yhteystiedot/piirien-yht-tiedot/. Lukioissa järjestettävistä vaalipaneeleista kerätään tiedot osoitteeseen www.tulevaisuusvaalit.fi.

Liitetiedostot

Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, palvelu- ja harrastusjärjestö. Tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan viettävä SLL on yli 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs