Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » BNI – SUOSITTELUVERKOSTO KASVATTAA OULULAISTEN YRITYSTEN MYYNTITULOKSIA

BNI Oulu Power

BNI – SUOSITTELUVERKOSTO KASVATTAA OULULAISTEN YRITYSTEN MYYNTITULOKSIA

Tiedote.
Julkaistu: 02.02.2015 klo 11:05
Julkaisija: BNI Oulu Power

 

Maailman suurin suositteluverkosto, BNI, rantautui Ouluun vuosi sitten. Ensimmäinen BNI-ryhmä, BNI Oulu Power, on tehnyt yhteistyökumppaneidensa kanssa kauppaa toukokuusta lähtien jo reilut 350.000 euroa. Tämä tekee keskimäärin 7.600 euroa per jäsen. Muista yrittäjäverkostoista BNI poikkeaakin siinä, että se keskittyy löytämään kauppakumppaneita jäsenilleen.

BNI:n toiminta perustuu tiiviiseen myyntiyhteistyöhön. Kussakin ryhmässä on mukana yksi edustaja kultakin toimialalta, eikä keskinäistä kilpailua siksi synny. Verkoston jäsenet tutustuvat toistensa liiketoimintaan ja pystyvät siten suosittelemaan toistensa palveluita omaan verkostoonsa. BNI on maailmanlaajuinen verkosto, Suomessa BNI-ryhmiä on 14.

BNI Oulu Powerissa on tällä hetkellä mukana 46 yrittäjää ja myynnin ammattilaista, ja lisää yhteistyökumppaneita kutsutaan vieraiksi joka viikko. Tällä viikolla, keskiviikkona 4.2. vieraiksi tulevat mm. Sampo Kaulanen Jounin Kaupasta sekä Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie.

- Tämä on ollut mukana oleville yrityksille ja myyjille varsin tuottelias myyntikanava, ja uusia potentiaalisia kauppakumppaneita pääsee tapaamaan viikoittain, kertoo Powerin puheenjohtaja, Arto Marttila, Novec Oy:sta.

Tällä hetkellä Powerista puuttuvia toimialoja ovat mm. hammaslääkäri, optikko sekä painotalo. Mikäli haluaa vieraaksi ryhmään, voi ilmoittautua BNI Oulu Powerin www-sivulla bit.ly/BNIOuluPower, tai pyytämällä kutsun jäseneltä.

Vuonna 2014 BNI:n jäsenet Suomessa saivat toisiltaan yli 4000 suositusta, joiden rahallinen arvo oli yli 5,3 miljoonaa euroa. Yritystä kohden kauppaa tehtiin keskimäärin 19.600 €. Oulussa toimii Powerin lisäksi kaksi muutakin BNI-ryhmää. 

Lisätietoja antaa:

Arto Marttila, BNI Oulu Power, puheenjohtaja Puh: 0207 631 801

Juha Ahola, BNI Oulu, konsultti (ryhmien rakentaja) Puh: 044-5072028 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs