Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » AVEK palkitsee luovien alojen parhaat tuoteideat C²-ideakilpailussa Tampereella

AVEK

AVEK palkitsee luovien alojen parhaat tuoteideat C²-ideakilpailussa Tampereella

Tiedote.
Julkaistu: 22.05.2012 klo 09:29
Julkaisija: AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK jakaa keskiviikkona 23.5.2012 palkinnot parhaille kulttuurisille tuote- ja palvelukonsepteille. -kilpailu järjestetään Tampereen Musiikkiteatteri Palatsissa. Pitchauksilla toteutettava ideakilpailu kuuluu uuteen CreaDemo-rahoitusohjelmaan. 

Pitchauskisassa palkitaan parhaat luovien alojen tuote- ja palveluideat 2 500 euron suuruisilla palkinnoilla. Lisäksi paras pitchaus voittaa ylimääräisen 2 500 euron palkinnon. Kilpailuun osallistuu 25 ideaa eri puolilta Suomea. Alkusarjan pitchaustilaisuudet ovat suljettuja, mutta yleisöllä on mahdollisuus kuulla parhaat ideat päätöstilaisuuden osana järjestettävässä loppukilpailussa.

C²-ideakilpailu on osa CreaDemo-tukea, joka perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamaan 700 000 euron määrärahaan. CreaDemo on kulttuurille suunnattu tuki, jonka tavoitteena on vahvistaa luovan työn tekemisen edellytyksiä. CreaDemo-tukea myönnetään luovan alan yritysten ja kulttuurialan ammattilaisten tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia kulttuuriyrittäjyyden tuote- tai palveluinnovaatioita.

”CreaDemo ja C² ovat mielenkiintoinen avaus luovien alojen tuotekehityksen tukemisessa. Luovilla aloilla on selkeästi tilausta uusille ansaintamalleille, joilla työtä ja hyvinvointia voidaan lisätä. CreaDemo-ohjelma toimii tässä mahdollistajana”, kertoo AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen.

 

-ideakilpailun ohjelma 23.5.2012

8.30‒14.00 Pitchauskilpailu (tilaisuudet suljettuja)

Päätöstilaisuus

14.30 Kahvi

14.45 Tilaisuuden aloitus ja CreaDemo-rahoitusohjelman kuulumisia

14.50 Seppo Haataja, Avoin Tampere | Luovan alan tuotekehitys: innovatiivisilla ideoilla vauhtia bisnekseen

15.10 Ulla Lukkari, Mediayhtiö B105 | Luovien alojen tuotekehityksen rahoitusmahdollisuudet

15.20 Loppukilpailu

15.50 Tuomarointi + kuohuviinitarjoilu

16.15 Palkintojenjako

16.30 Tilaisuus päättyy, vapaata seurustelua Teatterin Grillissä

 

Lisätiedot:
Pääsihteeri Juha Samola, AVEK | juha.samola@avek.kopiosto.fi | 09 4315 2351 | www.kopiosto.fi/avek

C²-tapahtuman käytännön järjestelyt
Tuottaja Kati Uusi-Rauva, Plikka Projects | kati.uusi-rauva@plikka.fi | 040 865 8738

Musiikkiteatteri Palatsi
Hämeenkatu 30, Tampere | www.palatsiteatteri.fi

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimiva Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria. Varat ovat pääasiassa peräisin hyvitysmaksusta, jota peritään muun muassa dvd-levyistä ja digitaalisista videotallentimista. AVEK myöntää tukea elokuvan eri lajityyppien kehittelyyn ja kulttuurivientiin, audiovisuaalisen alan tekijöiden jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä festivaalien ja tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi AVEK myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon. Opetus- ja kulttuuriministeriön DigiDemo- ja CreaDemo-määrärahoista tukea myönnetään kulttuuristen sisältöjen ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs