Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » AVEK myönsi 330 000 euroa DigiDemo-tukea

AVEK

AVEK myönsi 330 000 euroa DigiDemo-tukea

Tiedote.
Julkaistu: 13.05.2014 klo 08:50
Julkaisija: AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on myöntänyt yhteensä 330 000 euroa kulttuuristen sisältöjen kehittämiseen digitaalisiin päätelaitteisiin. Kevään haussa tukea sai 32 hanketta.

DigiDemo-tukea myönnetään konseptisuunnitteluun, demo- tai tuotekehitys-hankkeisiin ja tv-ohjelmapilotteihin. Kevään haussa tukea tavoiteltiin 164 hakemuksella. Tällä kertaa konseptisuunnittelun tukea myönnettiin 19 hankkeelle yhteensä 88 000 euroa ja demohankkeiden tukea 13 hankkeelle 242 000 euroa.

Tuotantoneuvoja Milla Moilasen mukaan hakemuksia saapui edelliseen hakuun verrattuna jonkin verran enemmän.”DigiDemo koetaan tärkeäksi tukimuodoksi ja sitä haetaan paljon. Tukea jaettaessa huomioidaan CreaDemo-tukea saaneet, sillä samalle hankkeelle ei myönnetä päällekkäistä tukea.”

Tuen jakamisesta päätti asiantuntijaryhmä, jonka jäseniä ovatkonsultti Markus Leikola, Finpron seniorikonsultti Kati Uusi-Rauva, digitaalisen median asiantuntija Marja Heinonen ja Aalto-yliopiston Media Factoryn johtaja Philip Dean.

DigiDemo-tuen tavoitteena on edistää mielekkäiden kulttuurisisältöjen ja -palveluiden kehittämistä, parantaa alalla toimivien yritysten tuotekehitysmahdollisuuksia sekä vastata digitalisoituvan yhteiskunnan kulttuuripoliittisiin tavoitteisiin. DigiDemo perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamaan vuotuiseen määrärahaan. Vuonna 2014 määrärahan suuruus on 880 000 euroa.

Tulevia hakuja ajatellen Milla Moilanen kehottaa hakijoita panostamaan sekä idean selkeyteen että itse hakemukseen. ”Hakijoiden kannattaa kiinnittää huomiota idean tai konseptin selkeyteen ja sisältöön, ja myös budjetti olisi syytä eritellä hakemuksessa tarkasti.”

DigiDemon seuraava hakuaika päättyy 31.10.2014. Hakemukset tehdään AVEKin sähköisessä hakemusjärjestelmässä. Hakukriteereihin voi tutustua AVEKin internetsivuilla, www.kopiosto.fi/avek/digidemo.

Tukipäätökset voi käydä katsomassa AVEKin sivuilla, www.kopiosto.fi/avek.

Lisätietoja antavat:

Tuotantoneuvoja Milla Moilanen, milla.moilanen(a)avek.kopiosto.fi, 040 900 9199 (hakijoiden yhteydenotot meilitse soittopyyntönä)

Pääsihteeri Juha Samola, juha.samola(a)avek.kopiosto.fi, 09 4315 2351

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimiva Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria. Varat ovat pääasiassa peräisin hyvitysmaksusta, jota peritään muun muassa dvd-levyistä ja digitaalisista videotallentimista. AVEK myöntää tukea elokuvan eri lajityyppien kehittelyyn ja kulttuurivientiin, audiovisuaalisen alan tekijöiden jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä festivaalien ja tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi AVEK myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon.

Opetus- ja kulttuuriministeriön DigiDemo- ja CreaDemo-määrärahoista tukea myönnetään kulttuuristen sisältöjen ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs