Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Media » Anna-Sofia Nieminen lukiolaisten Improbaturin päätoimittajaksi

Suomen Lukiolaisten Liitto

Anna-Sofia Nieminen lukiolaisten Improbaturin päätoimittajaksi

Tiedote.
Julkaistu: 01.04.2016 klo 08:00
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen Lukiolaisten Liitto on valinnut yhteiskuntatieteiden maisteri Anna-Sofia Niemisen, 29, lukiolaisten aikakauslehti Improbaturin uudeksi päätoimittajaksi. Nieminen aloittaa tehtävässään huhtikuussa, ja ensimmäinen hänen päätoimittamansa lehti ilmestyy elokuussa.

”On valtavan hienoa päästä tekemään lehteä fiksuille, valveutuneille nuorille. Haluan innostaa ja haastaa heitä”, Nieminen sanoo.

Nieminen tekee tällä hetkellä freelance-toimittajan töitä muun muassa Mondolle, Journalistille ja Viestille sekä avustaa HSTV:tä. Aiemmin hän on työskennellyt esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Ylellä. Nieminen jatkaa päätoimittajuuden ohella myös muita töitään.

Nieminen seuraa tehtävässä Robert Sundmania, jonka viimeinen lehti ilmestyy huhtikuun loppupuolella.

”Improbatur on viimeisen kolmen vuoden aikana kehittynyt järjestölehdestä rohkeaksi lukiolaisten aikakauslehdeksi. Niemisestä Improbatur saa erinomaisen uuden päätoimittajan, joka luotsaa lehteä entistä parempaan suuntaan”, Sundman sanoo.

”Improbatur on meille todella tärkeä jäsenetu ja haimme henkilöä, joka ymmärtäisi sen arvon ja kykenisi ottamaan sen kehittämisen haltuunsa kokonaisvaltaisesti. Anna-Sofia on juuri etsimämme henkilö”, sanoo Suomen Lukiolaisten Liiton pääsihteeri Elisa Tarkiainen.

LISÄTIETOJA:

Elisa Tarkiainen
pääsihteeri, Suomen Lukiolaisten Liitto ry
elisa.tarkiainen@lukio.fi, p. 0400 774 789

Anna-Sofia Nieminen
päätoimittaja (huhtikuusta alkaen)
anna-sofia.nieminen@lukio.fi, p. 040 575 7644

Improbatur on neljästi vuodessa ilmestyvä, rohkeita aiheita pelkäämätön lukiolaisten aikakauslehti. Se on journalistisesti itsenäinen julkaisu, joka käsittelee yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä kulttuuria lukiolaisia kiinnostavasta näkökulmasta. 60 000 lukijallaan Improbatur kuuluu Suomen suurimpiin nuortenlehtiin.


Improbaturia kustantaa Suomen Lukiolaisten Liitto, joka on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, palvelu- ja harrastusjärjestö.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs