Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Matkailu » Työttömyys, oma vika?

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry-Pohjanmaa ja Keski-Suomi

Työttömyys, oma vika?

Julkaistu: 09.10.2016 klo 10:46
Julkaisija: Palvelualojen ammattiliitto PAM ry-Pohjanmaa ja Keski-Suomi

Työelämän sirpaleisuus, kuten osa-aikaisuus, pätkätyöt ja nollatunnit ovat syitä siihen, miksi palvelualojen työntekijät eivät tule työllään toimeen. Heidän täytyy turvautua sosiaaliturvaan elääkseen. Työtuntien määrä on ratkaisevassa asemassa. Lainsäädännöllä asiaa edistettäisiin parhaiten kieltämällä esimerkiksi nollatuntisopimukset ja alipalkkaus. Hyvä esimerkki löytyy Uudesta Seelannista, jossa lainsäädännöllä kiellettiin nollatuntisopimusten tekeminen 1.4.2016 alkaen.

Nykypäivänä on hankala saada ammattitaitoista henkilökuntaa esimerkiksi ravintola-alalle. Tästä ovat huolissaan myös työnantajat. Samat epäsäännölliset työn muodot leimaavat alaa. Nuoret eivät tiedä koulutuksenkaan jälkeen millaiseen työhön ovat valmistuneet ja kouluttautuvat myöhemmin uudelleen. Palvelualat ovat läpikulkutyöpaikkoja. Tätäkö me haluamme? Kaikilla tahoilla pitää olla intressi kehittää palvelualoja houkuttelevammaksi.

Työharjoittelijoiden käyttäminen ilmaisena työvoimana, lisätyötuntien ja työvoiman korvaajana vie työpaikkoja. Eri työharjoittelumuodot pitäisi selvittää ja tehdä tarkentavat pelisäännöt niin oppilaitosten, työharjoittelijoiden kuin yritysten kesken. Työharjoittelijat eivät saa korvata palkallista työvoimaa. Työharjoittelijoita pitää olla tulevaisuudessakin työpaikoilla tavalla, jossa koulu- ja työelämä aidosti kohtaavat.

Maan hallitus antaa ymmärtää, että työttömyys on työttömän oma vika. Työttömiä halutaan rangaista lisäkarensseilla ja työttömyysturvan leikkaamisella. Tuoko hallituksen haluama kilpailukykysopimus haluttua kilpailukykyä vai viedäänkö meitä kuin pässiä narussa?  Pohjoismaisessa vertailussa Suomen palvelualojen ostovoima ja palkat ovat heikoimmasta päästä. Ostovoiman kohentamiseksi täytyy löytyä tasavertaisempia keinoja, eikä pienituloisten ajamista entistä suurempaan ahdinkoon. Me teemme työelämän meidän nuorille. Haluammeko myös tulevaisuudessa olla Pohjoismaiden heikoin lenkki?

 

PAMin Keski-Suomen ja Pohjanmaan alueen aktiivien kannanotto. Lisätietoja:

Mats Eriksson                              sopimusalatoimikunnan puheenjohtaja               045-1327650

Sari Uus-Leponiemi                     ammattiosaston varapuheenjohtaja                    040-8533864

Sirpa Kukkamäki                          SAK:n paikallisjärjestön puheenjohtaja               040-5566314

Susanne Siekkinen                       solidaarisuusvastaava                                     050-3523494

Marja Salmivuori                          aluepäällikkö PAM Keski-Suomi - Pohjanmaa        050-4676808

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

PAM on ammattiliitto, johon kuuluu n. 230 000 palvelualan ammattilaista. PAM on sinun ammattiliittosi, jos työskentelet yksityisellä palvelualalla. PAM neuvottelee palvelualoille työehtosopimukset ja valvoo jäsentensä etuja.

Suomen suurin yksityisten palvelualojen ammattiliitto syntyi vuonna 2000. Jäseniä PAMissa on jo n. 230 000, ja suurin osa heistä työskentelee vähittäiskaupassa, hotelli- ja ravintola-alalla, kiinteistöpalveluissa sekä vartiointialalla. Voit liittyä PAMiin jo silloin, kun opiskelet palvelualalle. Opiskelijalle jäsenyys on ilmainen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs