Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Matkailu » Suomalaiset haaveilevat stressittömästä joululomasta lämpimässä

Finnmatkat

Suomalaiset haaveilevat stressittömästä joululomasta lämpimässä

Tiedote.
Julkaistu: 22.12.2014 klo 11:32
Julkaisija: Finnmatkat

Yli puolet suomalaisista haluaa matkustaa jouluna ulkomaille. Suurin osa kaukokaipuuta potevista matkustaisi mieluiten joulustressiä pakoon Thaimaan lämpöön. Laukkuun pakataan kotimaasta hankitut lahjat ja suomalaista suklaata, kertoo Finnmatkojen joulukysely, johon vastasi 1659 suomalaista.

 

Yli puolet suomalaisista haluaisi matkustaa jouluksi ulkomaille, selviää Finnmatkojen joulukyselystä. Joulumatkan suosikkikohteeksi valikoitui Thaimaa, minne lähtisi 30 prosenttia vastaajista. Thaimaalaiset rantahiekat veivät ykköskohteen paikan kirkkaasti, sillä toiseksi eniten matkustettaisiin jouluksi Kanariansaarille, joka saisi 15 % vastaajista pakkaamaan laukkunsa välittömästi.

Kaksi kolmasosaa suomalaisista ei ole koskaan joululomaillut ulkomailla. Syy koti-Suomessa vietettyihin jouluihin löytyy lähipiiristä: suurin osa vastaajista haluaa viettää joulun perheen parissa. Monet perustelevat kotiinjääntiä sillä, että joulusesongin matkat ovat kalliimpia kuin muina aikoina, eikä töistäkään irtoa lomaa. Matkaanlähtöä on jarruttanut myös se, että pienet lapset ovat kaivanneet joulupukin vierailua kotona.

”Ei ole vaan tullut lähdettyä, kun lapset olivat pieniä. Nyt he ovat jo melkein aikuisia, joten olisi mukavaakin kokeilla joulua muualla.”

Puolet kotimaan pölyt kannoistaan karistaneista ei kaivannut joulu-Suomesta mitään. Vähiten kaivattiin ehkä hieman yllättäenkin sitä, jonka takia Suomeen päin tulee paljon joulumatkailijoita: joulupukkia.

”En jäänyt kaipaamaan turhanpäiväistä jouluhössötystä”, kertoo eräs vastanneista.

”Anopin kyläilyä en kaivannut”, kiteyttää yksi vastaajista.

Suurinta koti-ikävää joulumatkalla aiheuttivat Suomeen jäänyt perhe, suomalainen joulutunnelma sekä jouluruoka. Yli kolme neljäsosaa joulumatkaajista söi jouluaterianaan paikallisia herkkuja tai hotellin järjestämän jouluillallisen.

Lähes 60 prosenttia lomalle lähteneistä ei pakannut mitään suomalaisia joulutavaroita mukaan matkalle. Jos jotain kotimaista kuitenkin otetaan mukaan, laukkuun sujahtaa joulusuklaata, tonttulakki tai vihreitä kuulia. Onpa joku uskalias kuljettanut kylmäsavulohetkin mukanaan etelään. Kolmannes lomailijoista hankki joululahjat kotimaasta ennen matkaanlähtöä.

Lähes 14 500 suomalaista lomailee tänä jouluna ja uutenavuotena Finnmatkojen matkoilla lämpimässä. Kolme suosituinta joululomakohdetta ovat Gran Canaria, Phuket ja Teneriffa.

Finnmatkojen joulukysely toteutettiin Finnmatkojen Facebook-sivuilla 16. – 18. 12. 2014. Kyselyyn vastasi 1659 suomalaista. Vastaajista 1405 oli naisia ja 254 miehiä.Vastaajista 49% oli 35–54-vuotiaita, 35% alle 35-vuotiaita ja yli 55-vuotiaita oli 16%.

 

Lisätietoja: Finnmatkat, viestintäpäällikkö Jenita Sillanpää, p. 030 360 304

 

Liitetiedostot

Oy Finnmatkat Ab on Suomen suurin matkanjärjestäjä, ja se järjestää vuosittain noin 270 000 valmismatkaa. TEMA on Finnmatkojen kulttuuriin ja luontoon erikoistunut kiertomatkajärjestäjä. Finnmatkat kuuluu Pohjoismaiden johtavaan matkanjärjestäjäkonserniin TUI Nordiciin. Se on osa Lontoon pörssissä noteerattua maailman suurinta matkailukonsernia, TUI Travel PLC:tä, jolla on vuosittain yli 30 miljoonaa matkustajaa 31 maasta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs