Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Matkailu » Lippuja vielä saatavilla Lappeenrannan Balettigaalan esityksiin, ohjelmisto täydentynyt huhtikuussa

Lappeenrannan kaupunki

Lippuja vielä saatavilla Lappeenrannan Balettigaalan esityksiin, ohjelmisto täydentynyt huhtikuussa

Tiedote.
Julkaistu: 09.04.2015 klo 08:49
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Lippuja Lappeenrannan Balettigaalan molempien päivien esityksiin on vielä saatavilla. Esitykset nähdään 12. ja 13. kesäkuuta Lappeenrannan kaupunginteatterissa.

Gaalan aiemmin julkistettu ohjelma on täydentynyt vielä huhtikuussa: näyttämölle nousee jo viime kesänä yleisön valloittanut Davit Galstyan, joka nähdään tällä kertaa Jacques Brelin herkullisen Le Bourgeois’n tulkkina. 

Pääesiintyjäksi saapuu hollantilainen 12 tanssijan huippuryhmä Introdans. Muu ohjelma koostuu pääosin klassisen baletin kauneimmista kohtauksista. 

Taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori kuvailee, että niistä vaikuttavimpia on balettiteos Kuoleva joutsen, jonka tulkitsee Alena Shkatula Viron Kansallisbaletista. Teoksen koskettavan, Camille Saint-Saënsin säveltämän musiikin esittävät lappeenrantalaiset soolosellisti Eeva-Maria Pykäläinen ja pianisti Ninni Niemi

– On hyvin tärkeää, että tämä teos voidaan esittää elävän musiikin siivittämänä ja että soittajat ovat lappeenrantalaisia, Juhani Teräsvuori iloitsee. 

Hän lupaa, että Balettigaalan ohjelma on täynnä makeita yllätyksiä, muun muassa Maraschino Cherries, ja ennakoi, että kesäkuun gaalasta tulee tähänastisista kaikkein mielenkiintoisin. 

Kohtauksia baleteista Prinsessa Ruusunen, Joutsenlampi, Bajadeeri ja Talisman esittävät eturivin tanssijat Saksan parhaimmistoon kuuluvan dresdeniläisen Semper-oopperan baletista, Viron Kansallisbaletista sekä Brnon kansallisteatterin baletista Tsekistä. 

Brnon ryhmässä esiintyy myös nuori suomalainen ballerina Emilia Vuorio

– Haluamme jatkaa suomalaisten, ulkomailla työskentelevien tanssitaiteilijoiden esittelyä kansainvälisten tähtitanssijoiden rinnalla, Teräsvuori painottaa. 

Balettigaalan liput ovat myynnissä sekä Lappeenrannan kaupunginteatterin lipunmyynnissä että kaupungintalon Asiakaspalvelukeskus Winkissä. Lippuja on saatavilla myös Lippupisteen toimipaikoista kautta maan ja myös netistä lippu.fi. 

Balettigaala päättää juhlavasti vanhan teatteritalon sekä maineikkaan Jukola-salin historian.

Lappeenrannan Balettigaalan järjestää NordicDance Makers yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin kanssa. 

Lisätietoja 

NordicDance Makers Oy:

Taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori, puh.044 362 2202
juhani.terasvuori@nordicdance.com

Tuottaja Irma Salomaa, puh. 050 594 1859
irma.salomaa@nordicdance.com  

Lappeenrannan kaupunki:
Viestintäjohtaja, II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776
alina.kujansivu@lappeenranta.fi 

Balettigaalan yhteyshenkilö Eeva-Liisa Tarvainen puh. 0400 553 272
eeva-liisa.tarvainen@pp.inet.fi 

Liitetiedostot

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs