Liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen edellyttää toimia niin vähäpäästöisten polttoaineiden kuin julkisen liikenteen käytön lisäämiseksi.
Kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt muodostavat noin viidenneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä ja henkilöautojen päästöt tästä 54 %. Mikäli yhä useampi siirtyisi yksityisautoilusta julkisen liikenteen matkustajaksi, saataisiin liikenteen päästöjä vähennettyä merkittävästi. Tämä edellyttää julkisen liikenteen yhteyksien ja reittitietojen löydettävyyden parantamista.
Varsinais-Suomessa syyskuun alussa käynnistyneessä Vihreät matkaketjut-hankkeessa on digitoitu liikenteen reitti- ja aikataulutietoja. Lopullisena tavoitteena on, että kulkuneuvoja käyttävälle syntyisi sujuva, eri liikkumispalveluista koostuva matkaketju kaupungin ulkopuolelle. Tällöin matkan tiedot olisivat haettavissa ja lippu ostettavissa karttapohjaisen reittioppaan (kuten Fölin reittiopas) avulla sen sijaan, että tietoa pitäisi kaivella useammalta eri sivustolta. Matkaketjujen kokonaisuuden tulisi käyttäjälle näyttäytyä yksinkertaisena ja helppona.
Lounais-Suomen Taxidata Oy on Suomen ensimmäinen taksiyhtiö, joka siirtyy laajamittaisesti käyttämään Neste MY uusiutuvaa dieseliä välittämissään kyydeissä. Yli 800 taksiajoneuvon välittämiä kyytejä tuottava Taxidata on tarjonnut useita kestävämmän liikkumisen vaihtoehtoja asiakkailleen kaasu-, hybridi- ja täyssähköautojen muodossa. Nyt valikoima laajenee 100-prosenttisesti jätteistä ja tähteistä valmistetulla Neste MY uusiutuvalla dieselillä.
– Asiakkaat ovat tänä päivänä hyvin valveutuneita sen suhteen, miten he voivat itse vaikuttaa ympäristöasioihin ja osallistua hiilijalanjäljen pienentämiseen konkreettisilla teoilla. Neste MY uusiutuva diesel on meille merkittävä investointi tulevaisuuteen ja vähäpäästöisempään liikkumiseen, kertoo Lounais-Suomen Taxidata Oy:n toimitusjohtaja Tapani Ekuri.
Taxidata osallistuu aktiivisesti Turun Hiilineutraali kaupunki -ohjelmaan. Ohjelman myötä Turku on sitoutunut vähentämään kaupungin hiilidioksidipäästöt nollaan vuoteen 2029 mennessä.
– Neste MY uusiutuva diesel on saanut taksiautoilijoiltamme hyvän vastaanoton ja yhä useampi kuljettajamme on sitoutunut vaihtamaan fossiilisen dieselin uusiutuvaan vaihtoehtoon. Vähäpäästöisyyden lisäksi kotimaisuus on meille tärkeä asia, Ekuri jatkaa.
– Valitsimme Nesteen tarjoaman uusiutuvan dieselin myös siitä syystä, että sen päästövaikutukset voidaan konkreettisesti osoittaa. Lisäksi Neste MY uusiutuvan dieselin avulla kyydit järjestyvät kaikissa olosuhteissa ‒ kovissakin pakkasissa, Ekuri kiteyttää.
Matkahuolto on 1933 perustettu suomalainen bussiliikenteen palvelu- ja markkinointiyritys, joka tuottaa asiakkailleen – kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille – monipuolisia matkustaja- ja pakettipalveluita. Matkahuolto panostaa nyt erityisesti asiakaskokemuksen ja digitaalisten palveluiden kehittämiseen.
– Rakennamme inhimillistä ja kestävää matkailun, pakettitarpeiden ja logistiikan palvelua. Tavoitteena on luoda läpinäkyvä ja tehokas ekosysteemi liikkumiseen ja logistiikkaan koko Suomessa, kertoo Matkahuollon kehittämispäällikkö Tuomo Kinnunen.
Median edustajat ovat tervetulleita kuulemaan puheenvuoroja konkreettisista ratkaisuista, jotka mahdollistavat ilmastoystävällisen liikkumisen. Näkökulmina aiheeseen nousevat uusiutuvien polttoaineiden tarjonta, ilmastoystävällinen taksiliikenne sekä julkisen liikenteen reittiopas.
Tilaisuus järjestetään SparkUpissa, Tykistökatu 4 B (ElectroCity), Turku ke 18.3. klo 9.00–11.00. Tilaisuuden jälkeen median edustajilla on mahdollisuus haastatella puhujia (asiantuntija Jukka Nuottimäki, Neste Oyj, myynti- ja markkinointipäällikkö Harri Lehtinen, Taxidata Oy ja kehittämispäällikkö Tuomo Kinnunen, Matkahuolto Oy).
Lisätiedot:
Petra Niskanen, Turku Science Park Oy, puh. 040 635 3334, [email protected]
Telle Tuominen, Turun Ammattikorkeakoulu, puh. 044 907 4960, [email protected]
Liikkumispalvelu-, henkilöliikenne- ja matkailupalveluyritysten kestävän kasvun edellytyksiä liiketoimintaan parannetaan Vihreät matkaketjut-hankkeessa 2.9.2019–31.8.2021. Hanketta koordinoi Turku Science Park Oy hankekumppaninaan Turun ammattikorkeakoulu. Hanke rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta. Palveluita koskevien olennaisten tietojen ollessa koneluettavassa ja helposti muokattavassa vakiotietomuodossa rajapinnan kautta, mahdollistetaan uudenaikaiset liikkumispalveluratkaisut, esimerkiksi MaaS-palveluiden syntyminen alueelle, ja tuodaan palvelut käyttäjien ulottuville. Hanke edistää yhteistyön rakentumista liikennepalvelu- ja matkailuyritysten välille.
Turku Business Region kokoaa yhteen Turun seudun elinkeinoelämän, korkeakoulut, järjestöt ja kunnat. Yhteistyö synnyttää uusia tuotteita ja palveluita, jotka vauhdittavat yritystoiminnan kasvua ja alueen hyvinvointia. Alueen yritys- ja innovaatiopalveluiden koordinoinnista vastaa seudullisen kehitysyhtiön roolissa Turku Science Park Oy.
Laajeneva ja yhä kansainvälisempi Turun Tiedepuisto, Turun telakan läheisyyteen nouseva meri- ja valmistavan teollisuuden keskittymä Blue Industry Park, Turun ratapiha-alueelle kaavailtu elämys- ja tapahtumakeskittymä sekä Turun uusi keskustavisio antavat lisävauhtia koko Turun seudun tulevaisuudelle.
www.turkubusinessregion.com - Vaikuttavaa verkostoitumista
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1