Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Matkailu » Kirjoituskilpailu käynnistää maailmanperinnön 10-vuotisjuhlat

Metsähallitus

Kirjoituskilpailu käynnistää maailmanperinnön 10-vuotisjuhlat

Tiedote.
Julkaistu: 04.04.2016 klo 10:00
Julkaisija: Metsähallitus

Minun maailmanperintöni -kirjoituskilpailuun saa osallistua kaikilla kielillä.”Myös mielikuvitus on sallittu”, päätuomari Antti Tuuri rohkaisee. Metsähallitus järjestää yhteistyökumppaniensa kanssa tänä vuonna Merenkurkussa myös kaksi erikoisretkeä, joille pääsee mukaan 170 ensimmäistä ilmoittautunutta.

Minun maailmanperintöni –kilpailu kerää juhlavuoden kunniaksi tarinoita Merenkurkusta ja Korkealta rannikolta. Kisa alkaa 4.4.2016 ja siihen voi osallistua 1.8.2016 saakka. 

Ohjeet kirjoittajille löytyvät osoitteesta: luontoon.fi/merenkurkku10
Kilpailuun odotetaan alueen asukkaiden, siellä vierailleiden tai vierailusta haaveilevien muistoja, kertomuksia ja tarinoita. Merenkurkku on ollut tarinoiden kehto jo vuosisatoja: Rannikolla ja saaristossa on asustanut salakuljettajia, merenkävijöitä, kalastajia ja hylkeenpyytäjiä. Elämä Merenkurkussa on monelle ollut karua, merenkulku vaarallista.
Kilpailu on kaikille avoin ja tekstin saa jokainen kirjoittaa äidinkielellään.
Kilpailun päätuomari on kirjailija Antti Tuuri.
”Etsimme aitoja kokemuksia, mutta liian vakavuuden ei toki tarvitse pilata hyvää tarinaa”, Tuuri toteaa.
Kilpailun pääpalkinto on hotelliyö kahdelle ja voittajan toiveiden mukainen kulttuuri- tai luontoelämys. Muut palkinnot ovat majoituvuorokausi Björkörenin tuvassa (2. ja 3. palkinto), ja luvassa on myös kirjapalkintoja ja Ylen Luontovuoden t-paitoja.

Erikoisretkillä opitaan lepakoista ja salakuljettajista - tai suoritetaan öljyntorjunnan kurssi
Juhlavuoden kunniaksi Metsähallitus on räätälöinyt yhteistyökumppaniensa kanssa myös kaksi erikoisretkeä. Merenkurkun maailmanperintöretki Valassaarille järjestetään lauantaina 28. toukokuuta.
Tarjolla on asiantuntijoiden opastusta historiasta ja luonnosta, ja voit jopa suorittaa öljyntorjunnan kurssin Vaasan meriosaston veneellä! Syyskuun kolmantena päivänä järjestetään toinen teemaretki, jolla voi tutustua esimerkiksi luonnonyrtteihin ja kiviin. Koko perheen tapahtuma suunnataan Sommarön linnakealueelle, ja paikalle pääsee niin meritse kuin bussilla.

Yhteistyökumppaneina Valassaarten retkellä ovat mukana: Björkö Båtklubb , Björkö fornminnesförening, Elinkeino-liikenne- ja ympäristökeskus, Liikennevirasto, Pohjanlahden Merivartiokilta, MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys ja Ostrobothnia Australis rf
Yhteistyökumppaneina Sommarön retkellä ovat mukana : Kvarkens naturskola, Replot hembygdsförening, Marthaförbundet, Vaasan kuutoset ry., Aava Kertun kotitila, Korsholm 4H

Mustasaaressa pääjuhla syyskuussa
Maailmanperinnön kymmenvuotisjuhlat huipentuvat syyskuussa. Mustasaaren kulttuuritalolla järjestetään kaikille avoin juhla 5.9., ja siellä julkistetaan myös Minun maailmanperintöni –kilpailun voittajat.


Lisätietoa: www.luontoon.fi/merenkurkku10

Yhteyshenkilö: Tuija Warén, erikoissuunnittelija Metsähallitus,
Puh. 358 40 822 4555
tuija.waren@metsa.fi

 

 

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs