Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Matkailu » Jounin Kauppa elvyttää vanhaa perinnettä - Aloittaa kauppa-autobisneksen-

Jounin Kauppa

Jounin Kauppa elvyttää vanhaa perinnettä - Aloittaa kauppa-autobisneksen-

Tiedote.
Julkaistu: 05.10.2015 klo 23:13
Julkaisija: Jounin Kauppa

Jounin Kauppa hankkii itselleen kauppa-auton. Eikä minkään ihan tuikitavallisen vaan käytetyn linja-auton joka "tuunataan" lattiasta kattoon ja laitetaan sellaiseen kuntoon, että yhelläkään vastaantulevalla ei pää jää kääntymättä.

Jounin Kaupan kauppias Sampo Kaulanen toimii kauppa-auton kuskina ja hänen vaimonsa kartturina. Tarkoitus on lähteä ensikesänä kiertämään Suomea ristiin rastiin ja tehdä näin hieman nykyajasta poikkeavaa kaupankäyntiä. Tässäkin hankkeessa on "some-voimat" valjastettu ja kauppias hakee yhteistyökumppaneita verkosta. Päivän aikana jo toistakymmentä yritystä ympäri maan ilmottautui tukemaan hanketta. Miksi? Yrittäjät innostuivat näinkin huomiota herättävästä ideasta siksi, koska tarkoitus ei ole pelkästään lihottaa kauppiaan tilipussia vaan tehdä samalla hyväntekeväisyys kamppiksia. Esimerkiksi kun karavaani saapuu kaupunkiin niin samalla voidaan tehdä hyväntekeväisyyskampanja. 

Kauppias kertoo, että sai toistatuhatta mailia kun laittoi ilmoituksen "someen" jossa haki hyväntekeväisyyskohteita! Nyt on siis aika siirtyä sanoista tekoihin! Kauppa-auton rakentaminen on iso projekti ja vie aikaa! Oululainen Bad Boys Tuning ilmottautui vapaaehtoiseksi projektiin ja aikovat rempata auton näyttämään Jounin Kauppamaiselta! 

Kauppias kertoo, että tälläisiä positiivisia tekoja tarvitaan ja mikä tässä ilahduttaa eniten niin kuntarajat eivät näytä olevan esteenä hankkeen toteuttamiseen! Kauppa-auto tullaan näkemään siis ensi kesänä Suomen teillä ja samalla lapin positiivista hulluutta viedään etelään ja tuodaan etelästä vaihtokauppana takaisin!

Millaisia tuotteita Kauppa-autossa myydään? Kauppias kertoo, että omia tuotteita ja miksei lapintuotteitakin! Kuhan se on sellaista mitä ei paikkakunnilta tavallisesti saa! Olen äärettömän kiitollinen tästä kaikille mukana olleille!

Kauppias on tunnettu ennestäänkin hulluista tempauksista "somessa". Viimekesänä Hullunpolkasu keräsi 140 pyöräilijää ympäri suomea polkemaan pyörää hänen seuranaan Äkäslompolosta Norjaan. Viime viikolla kauppias arpoi 10tuhatta euron kolikkoa yhdelle hänen someseuraajistaan! Jäämme siis seuraamaan mitä tapahtuu!

https://www.facebook.com/events/899356066817799/

Kuva Jussi Ratilainen

Liitetiedostot

www.facebook.com/jouninkauppa

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs