Ihana maisema - maisemamaalauksia Lappeenrannan taidemuseon kokoelmista -näyttely avautuu Lappeenrannan taidemuseossa

IHANA MAISEMA

– maisemamaalauksia Lappeenrannan taidemuseon kokoelmista

Lappeenrannan taidemuseo 4.6. – 21.8.2016

Maisema, kansallismaisema, äänimaisema, mielenmaisema – kaikki ovat konkreettisen maa-sanan johdannaisia. Maisema on perinteisesti määritelty suhteellisen laajaksi aistein havaittavaksi kohteeksi. Nykyajan maisema-käsite on laajentunut konkreettisista maisemallisista kokonaisuuksista äänimaisemiin ja mielenmaisemiin. Maisema elää edelleen kuvataiteissa muuntuvana, viitteellisenä ja elävänä.

Perinteinen maisemamaalaus omana genrenään nousi arvoonsa 1800-luvun aikana. Maisemakuvaus korostui kansallisen heräämisen yhteydessä 1800-luvun loppupuolella. Venäjän sortokauden myötä korostui kansallisen identiteetin merkitys ja isänmaallisuus. Aitoa ja neitseellistä Suomea ja suomalaisuutta etsittiin 1890-luvulla, karelianismin huippukautena, Raja-Karjalasta. Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin maisematulkinnat Paanajärveltä, Kolilta, Laatokan-Karjalasta, ovat kaikille tuttuja.

Suomalaiskansalliseksi mielletty maisema on korkealta paikalta avautuva laaja näkymä metsä- ja järvimaisemaan. Itäsuomalainen jylhä maisema edusti suomalaista voimaa ja tahtoa. Usein kuvastossa esiintyvä puu, mänty, murtunut honka, sai tuon aikakauden teoksissa poliittisen allegorisen roolin. Tyypillisesti maisema näyttää koskemattomalta erämaisemalta. Ihmisen läsnäolon voi havaita savuhaituvana pimenevässä illassa, veneenä rannalla, rakennusryhmänä kaukaisuudessa.

Laaja järvinäkymä korkealta katsottuna, on edelleen kuvatyyppi, jolla matkailu mainostaa Suomea ja sen luontoa. Espanjalainen Joan Fontcuberta leikkii tällä mielikuvalla Karelia Milagros – sarjassa. Muut suomalaiset maisematyypit kuten Pohjanmaan lakeudet nousivat keskiöön maailmansotien välillä ja Lapin maisemat, suot, kurut ja tunturit vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Kaupunkimaisemat, puistonäkymät ja – kadut muodostavat toisen selkeän maisematyypin, jota taiteilijat ovat kuvanneet. Urbaani elämäntapa, porvarillinen ja yläluokkainen kaupunkikulttuuri alkoivat näkyä maalauksissa uusina aihepiireinä. Muun muassa Väinö Kunnas, Ragnar Ekelund, Väinö Kamppuri, Sulho Sipilä, Reino Viirilä tunnetaan kaupunkimaisemien kuvaajina.

Ekspressionismin maalauksellisuus muuntui informalistien myötä abstraktioksi 1950-luvun teoksissa. Esimerkiksi Esko Tirrosen teoksissa ilmenee hänen oma hetkellinen kokoemuksensa ympäröivästä luonnosta. Aikakauden uudet materiaalikokeilut loivat eläviä rosoisia pintoja.

Luonto ja sen läheisyys, intensiivinen kokeminen, koetaan edelleen osaksi suomalaista identiteettiä. Vieläkin maisemaa ja sen olemusta tutkitaan nykytaiteessa. Maisemiin liitetään taiteilijan omia tuntemuksia ja mielialoja – maisema muuttuu usein mielenmaisemaksi, käsiteelliseksi, pelkistetyksi ja viitteelliseksi.

Kuva: Väinö Hämäläinen, Kapeikko, 1912. Viipurin Taiteenystävien kokoelma. Kuva: Tuomas Nokelainen

Lisätietoja: Leena Räty, intendentti, leena.raty@lappeenranta.fi, puh. 040 526 4120

www.lappeenranta.fi/museot

www.facebook.com/lappeenrannanmuseot