Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Markkinointi » Tampere X-mas 2013 -konserttiin lisättiin VIP-lippuja yleisön toiveesta

Tampereen Messut

Tampere X-mas 2013 -konserttiin lisättiin VIP-lippuja yleisön toiveesta

Tiedote.
Julkaistu: 01.11.2013 klo 11:55
Julkaisija: Tampereen Messut

TÄHTIAREENAN KONSERTTI ON PARHAASEEN PIKKUJOULUAIKAAN

Tampereen Messut Oy järjestää lauantaina 30. marraskuuta Tampere X-mas 2013 -konsertin uudella TähtiAreenalla. Suurkonsertin huippuesiintyjinä nähdään Leningrad Cowboys & The Russian Air Force Choir sekä Eppu Normaali. Parhaaseen pikkujouluaikaan ajoittuvan konsertin VIP-liput menivät kuumille kiville. Silver VIP -lippuja saatiin lisättyä vielä myyntiin 400 kappaletta bilelippujen rinnalle.  TähtiAreenan ensimmäinen konsertti Tampere Live onnistui lokakuussa hienosti, joten syksyn toisesta konsertista odotetaan legendaaristen esiintyjien myötä yhtä antoisaa musiikkitapahtumaa.  

Leningrad Cowboys järjestää The Russian Air Force Choirin kanssa konserttikiertueen marras-joulukuussa. Red Xmas Party -nimellä kulkeva kiertue nähdään Helsingin, Turun, Jyväskylän, Kuopion ja Hämeenlinnan lisäksi Tampereella. Tampereen Messut Oy:n uusi konserttitapahtuma Tampere X-mas 2013 erottuu muusta Red Xmas Party -kiertueesta sillä, että saman illan aikana TähtiAreenan lavalle nousee Eppu Normaali. Odotetussa ja mahtipontisessa konsertissa on luvassa täyspitkät keikat molemmilta kokoonpanoilta.

– Tampere X-mas -konserttiin on bilelippujen lisäksi myyty illallisen sisältäviä Gold VIP -lippuja sekä Silver VIP -lippuja, jotka sisältävät oman sisäänkäynnin, anniskelualueen ja hyvät paikat lavan läheisyydessä. VIP-lippujen suuri kysyntä yllätti meidät ja ne myytiin nopeasti loppuun. Gold VIP on täynnä, mutta Silver VIP -lippujen määrää onnistuimme kasvattamaan vielä 400 lisälipulla, joten nyt Tiketistä saa sekä bilelippuja että Silver VIP -lippuja. Luvassa on upea pikkujouluilta Leningrad Cowboysin, The Russian Air Force Choirin sekä Eppu Normaalin tähdittämänä, sanoo tapahtumapäällikkö Hannele Nuotio Tampereen Messut Oy:stä.


TähtiAreena otettiin innokkaasti vastaan konserttipaikkana Tampere Liven myötä

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen syyskuussa valmistunut uusi tapahtumahalli eli TähtiAreena toimi konserttipaikkana ensimmäisen kerran 12.10. järjestetyssä Tampere Live 2013 -konsertissa, jossa esiintyivät PMMP, Cheek, Anna Puu ja Junttu & Krutsin. Loppuunmyydyssä Tampere Livessä oli 3100 kuulijaa.

– TähtiAreena sai Tampere Livessä erinomaisen vastaanoton sekä esiintyjiltä että artisteilta, joten paikka toimii hyvin myös konserttikäytössä. Tampere X-masissa illan aloittaa Eppu Normaali, jonka jälkeen lavalle nousevat Leningrad Cowboys & The Russian Air Force Choir. Heidän mittava keikkasettinsä sopii hienosti TähtiAreenan avariin puitteisiin, kertoo tuottaja Jukka Tallgren Tampereen Messut Oy:stä.    

Tampere X-mas 2013 -konsertin lippuja myy Tiketti. Normaalin bilelipun hinta on 40 euroa / lippu (+ kulut). Liput ovelta 42 euroa / lippu. Myynnissä on myös Silver VIP -lippuja hintaan 60 euroa / lippu (+ kulut). Gold VIP -liput on myyty loppuun. VIP-liput sisältävät muun muassa oman sisäänkäynnin ja anniskelualueet sekä maksuttoman vaatesäilytyksen. Konsertin järjestää Tampereen Messut Oy pääyhteistyökumppaneinaan Leningrad Cowboys Ltd Oy, Akun Tehdas ja Finland Restaurants Oy – Finnresta. TähtiAreenan ovet avautuvat lauantaina 30.11.2013 klo 19 ja tilaisuus päättyy klo 0.30. Tilaisuus on K-18.

Sakke Järvenpään ja Aku Syrjän kommentit Leningrad Cowboysin ja Eppu Normaalin esiintymisestä samana iltana TähtiAreenan Tampere X-mas -konsertissa löytyvät 17.9.2013 julkaistusta lehdistötiedotteesta:
”Leningrad Cowboys, The Russian Air Force Choir ja Eppu Normaali samassa konsertissa”


Median akkreditoituminen:
Median akkreditoitumislomake Tampere X-masiin löytyy tapahtuman nettisivuilta www.tamperexmas.fi (Media). Täytä lomake viimeistään ma 25.11.2013. Hyväksytyille median edustajille lähetetään vahvistus ja ohjeistukset sähköpostitse ti 26.11.2013. Akkreditointi edellyttää jutuntekoa. Lisätiedot: Tampereen Messut, Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133, tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi.


Lisätiedot: www.tamperexmas.fi
Facebook: www.facebook.com/TahtiAreena

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, www.tahtiareena.fi, www.tesc.fi

Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi
Hannele Nuotio, tapahtumapäällikkö, p. 050 587 0133,
hannele.nuotio(a)tampereenmessut.fi
Jukka Tallgren, tuottaja, p. 0400 992 877,
jukka.tallgren(a)tampereenmessut.fi

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs