Tavoitteleeko yhteisösi merkittävää positiivista muutosta yhteiskunnassamme, mutta onnistumiseen tarvittaisiin vähän lisävoimia?
Vastuullisuuteen erikoistuneen bränditoimisto Fabrikin pro bono -kumppanihaku voi olla tähän ratkaisu. Luova toimisto on juuri avannut kumppanihaun vuosille 2023 ja 2024, ja jaossa on minimissään 300 tuntia työtä per vuosi hyvälle kumppanille.
Tärkein kriteeri kumppanivalinnassa on hakijatahon potentiaali saada aikaan aidosti vaikuttavuutta kansallisesti tai kansainvälisesti. Kumppaniksi voi hakea lokakuun loppuun mennessä, ja yhteistyö voi parhaimmillaan alkaa jo heti loppuvuodesta.
”Aikaisempina vuosina olemme lahjoittaneet työtämme kymppitonnin edestä esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitolle. Osana uutta vastuullisuusstrategiaamme ja B Corp -vastuullisuusyhteisöä olemme päättäneet lahjoittaa vuosittain 2 prosenttia liikevaihdostamme valitsimiemme yhteistyökumppaneiden positiivisen vaikutuksen maksimointiin. Kumppanuusohjelmamme kautta tarjoamme maksutta vastuullisen ja kestävän liiketoiminnan strategisia palveluita ja markkinointiviestinnän ratkaisuja,” Fabrikin toimitusjohtaja Perttu Kouvalainen kertoo.
Hakijoista ensisijalla ovat voittoa tavoittelemattomat valtakunnalliset organisaatiot, jotka työskentelevät mm. ilmastotoimien, ruoan ja puhtaan veden saatavuuden, tasa-arvon, monikulttuurisuuden, kohtuuhintaisen asumisen, oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämiseksi. Myös start-up-yritykset nähdään kiinnostavina kumppaneina uusien ja kestävien ratkaisujen näkökulmasta.
”Fabrikilla työskentelemme ymmärtäen, että olemme kaikki riippuvaisia toisistamme ja siksi myös vastuussa toisistamme ja tulevista sukupolvista. Yhteisen hyvän näkökulmasta tarjoamme apua heille, joiden kanssa saamme aitoa vaikuttavuutta aikaan. Haluamme laajasti levittää sanaa tästä mahdollisuudesta eli toivomme, että moni jakaisi tietoa tästä verkostoissaan.”
Lisätietoa Fabrikin sivuilta: https://fabrik.fi/lahjoitamme-10-000-euron-edesta-tyotamme-positiivisen-vaikutuksen-maksimointiin/
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1