Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maatalous » WWF:n talkoolaiset hoitavat perinnemaisemaa Linnansaaren kansallispuistossa

WWF Suomi

WWF:n talkoolaiset hoitavat perinnemaisemaa Linnansaaren kansallispuistossa

Tiedote.
Julkaistu: 21.07.2015 klo 10:09
Julkaisija: WWF Suomi

WWF:n aktiivinen talkooleirikesä jatkuu parhaillaan Linnansaaren kansallispuistossa Saimaalla. WWF:n ja Metsähallituksen luontopalvelujen järjestämälle talkooleirille osallistuvat vapaaehtoiset hoitavat kansallispuiston perinnemaisemia. Umpeenkasvun ehkäisemisestä hyötyvät lukuisat uhanalaiset lajit.

Linnansaaren perinnemaisemat tarjoavat hyvän elinympäristön monelle uhanalaiselle kasvi- ja eläinlajille. Esimerkiksi karvakukkajäärä saa ravintonsa perinnemaisemien niityiltä.

”Peräti kolmasosa Suomen uhanalaisista lajeista elää niityillä ja metsissä, jotka ovat syntyneet perinteisten elinkeinojen ja maankäyttötapojen seurauksena. Umpeenkasvu on näille lajeille kuitenkin iso uhka. Niinpä perinnemaisemien ylläpito ja raivaus on äärimmäisen tärkeää ”, kertoo Metsähallituksen luontovalvoja Teemu Uotila.

Perinnemaisemissa viihtyvien lajien lisäksi Haukivedellä sijaitsevassa Linnansaaren kansallispuistossa elää erittäin uhanalainen saimaannorppa. Linnansaaressa on myös uhanalaisen valkoselkätikan koti. Kansallispuisto suojelee Järvi-Suomen arvokasta saaristoluontoa ja kaunista maisemaa.

"Luonnonsuojelutyö on todella palkitsevaa, etenkin näissä maisemissa. Talkooleirille osallistuminen on konkreettinen tapa osallistua luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen", WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

WWF:n talkooleiritoiminta alkoi juuri Linnansaaresta vuonna 1977. Tuolloin leiri onnistui niin hyvin, että kokeilusta muotoutui olennainen osa WWF:n toimintaa.

”Talkooleireillä korostuu yhteisöllisyys. Moni vapaaehtoinen myös palaa vuosi vuoden jälkeen, sillä talkoiluun voi jäädä koukkuun”, Luukkonen sanoo.

Linnansaaren talkooleiri päättyy 25. heinäkuuta. Talkooleiri on osa Euroopan unionin rahoittamaa Luonnonhoito-LIFE-hanketta.

Lisätiedot:
Teemu Uotila, luontovalvoja, Metsähallituksen luontopalvelut, 0408255674
Jari Luukkonen, suojelujohtaja, WWF, 040 585 0020

Kuvat:
Kuvia Linnansaaren talkooleiriltä voi tiedustella Anne Braxilta, anne.brax@wwf.fi, p. 050 3671 888

Luonnonhoito-LIFE-hanke
Linnansaaren talkooleiri on osa Euroopan unionin rahoittamaa ja Metsähallituksen luontopalvelujen johtamaa Luonnonhoito-LIFE-hanketta, jossa hoidetaan uhanalaista luontoa Natura 2000 -alueilla. Hankkeessa hoidetaan yhteensä lähes 1000 hehtaaria niittyjä, ketoja, puustoisia perinneympäristöjä, lehtoja ja valkoselkätikan asuttamia vanhoja lehtimetsiä.

WWF
WWF on maailmanlaajuisesti toimiva, aikaansaava luonnonsuojelujärjestö, joka innostaa ihmisiä ja yhteisöjä toimimaan ympäristön suojelemiseksi.
WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien eri puolilla Suomea. Leirit tarjoavat joka kesä noin sadalle vapaaehtoiselle mahdollisuuden konkreettiseen luonnonsuojelutyöhön.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs