Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maatalous » Vieraslaji supikoira lisääntyy napapiirin pohjoispuolella

Suomen riistakeskus

Vieraslaji supikoira lisääntyy napapiirin pohjoispuolella

Tiedote.
Julkaistu: 09.09.2016 klo 12:29
Julkaisija: Suomen riistakeskus

Lapissa on tehopyydetty supikoiraa tuloksellisesti kuusi vuotta. Kokonaiskanta on saatu pienenemään ja saalismäärät ovat romahtaneet pyyntipaineen kasvaessa. Samaan aikaan supikoirakanta on hivuttautunut kohti pohjoista. Erityisesti kevään ja kesän aikana supikoirahavaintoja on tullut viime vuotta enemmän ja napapiirin pohjoispuolelta on löydetty useita pentueita.

Kasvavat havaintomäärät kertovat kannan kääntyneen jälleen kasvuun ja samalla laji on levinnyt aiempaa pohjoisemmaksi. Pentuehavaintoja on esimerkiksi Unarin Luusuasta ja Sodankylän Kieringistä. Vuotson eteläpuolella on jäänyt supikoria auton alle.

Supikoiran tehopyynti Lapissa on erittäin tärkeää, jotta laji ei leviä Skandinaviaan. Pohjois-Ruotsissa 2000-luvulla kasvuun lähtenyt supikoirakanta on saatu lähes kokonaan hävitettyä.

Lapin tehopyyntiin uutta virtaa

Kuriin saatua supikoirakantaa ei kannata päästää uudelleen kasvuun. Suomen riistakeskus haastaa kaikki Lapissa liikkuvat metsästäjät supikoiran tehopyyntiin – nyt on jokaisella metsästetyllä supikoiralla merkitystä.

Pohjoismaisen supikoirahankkeen puitteissa on maastoon asennettu sadoittain supikoiraloukkuja ja riistakameroita vapaaehtoisten metsästäjien käyttöön. Nyt on oikea hetki tarkistaa että loukut ovat pyyntikunnossa, syötit tuoreita ja riistakamerat huippupaikoilla.

Kanalinnun ja hirven pyynnissä on lähikuukausina suuri joukko metsästäjiä koirien kanssa. Maastossa liikkuvat metsästäjät koirineen ovat avainasemassa haitallisen vieraslajin torjunnassa – jokainen supikoiran kohtaava metsästäjä voi kantaa kortensa kekoon.

Vieraspetopyynti on parasta riistan- ja luonnonhoitoa.

Pyyntipalkkio loukutetusta Judaksesta

Lapissa on jo vuosia käytetty GPS-pannoitettuja Judas-supikoiria tehopoistojen apuna. Maastossa on seurannassa 10‒15 supikoiraa. Pantasupikoiria on ympäri Etelä- ja Keski-Lappia, ja sen voi kohdata missä tahansa.

Pyynti-innon lisäämiseksi Suomen riistakeskus tarjoaa 100 euron arvoisen lahjakortin metsästäjille, jotka saavat Judas-yksilön pyydettyä loukulla. Muun metsästyksen yhteydessä tai esimerkiksi liikenteessä kuolleen GPS-supikoiran palautetusta pannasta saa 50 euron lahjakortin.

Metsästäjät: Ilmoittakaa supikoirahavainnosta ja -saaliista Suomen riistakeskuksen kenttätyöntekijä Juha Mäkimartille numeroon 029 431 2412.

Lisätietoja:

Juha Mäkimartti, kenttätyöntekijä, Suomen riistakeskus
029 431 2412 juha.makimartti@riista.fi

Mikko Alhainen, erikoissuunnittelija, Suomen riistakeskus
029 431 2401 mikko.alhainen@riista.fi

Kuva: Juha Mäkimartti / Suomen riistakeskus

Liitetiedostot

Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs