Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maatalous » TODELLINEN YRITTÄJYYS KANNATTAA - KUITENKIN!

TODELLINEN YRITTÄJYYS KANNATTAA - KUITENKIN!

Tiedote.
Julkaistu: 13.02.2014 klo 10:48
Julkaisija: Hannulan Peruna

Yrittäjä - viljelijäpariskunta Aune ja Hannu Laulainen kertovat yli 20 vuoden yrittäjätaipaleellaan kohdanneensa hyviä ja huonoja hetkiä, mutta saaneensa aina voimia toteamuksestaan: synkinkin tunti kestää vain kuusikymmentä minuuttia. Jokaisella meistä pitäisi olla mahdollisuus säilyttää itsekunnioituksensa ja arvostuksensa omaan työhönsä ja yrittäjyyteensä sekä rohkeutta olla sitä mieltä, mitä itse on yrittäjyydestään ja siitä perustasta, mille toimintansa on rakentanut. Oman pohjansa he rakensivat kolmelle yksinkertaiselle kivijalalle, eikä siinä ole tarvittu sen suurempia visioita tai korulauseita arvoista. Jokaisen kivijalkansa periaatteet he ovat vain toistaneet kolmeen kertaan:

  1. Laatu, laatu ja laatu
  2. Palvelu, palvelu ja palvelu
  3. Töitä, töitä ja töitä - tuon laadun ja palvelun ylläpitämiseksi

Niinpä heillä on yhdeksän rautaa tulessa koko ajan!

Näistä periaatteista he ovat pitäneet kiinni - samoin kuin keskinäisestä sopimuksestaan: “arvomme ja periaatteemme eivät ole myynnissä, perunat kylläkin”! Hannu ja Aune Laulainen jaksavat edelleen suhtautua positiivisesti yrittäjyyteensä ja olla iloisia asiakkaittensa heille antamastaan tuesta, positiivisesta palautteesta ja asiakasuskollisuudesta.

Viime viikkoina valtakunnallistakin julkisuutta saanut ”savolainen perunasoppa” on Hannulan Perunan osalta tänä päivänä saanut päätöksensä: S-ryhmän Osuuskauppa PeeÄssä ja Hannulan Peruna ovat tänään sopineet lujittavansa yli 20 vuotta jatkunutta yhteistyötään pari kuukautta kestäneiden sopimusneuvottelujen jälkeen.

Hannulan Perunalla ja Osuuskauppa PeeÄssällä on ollut pitkäaikainen kumppanuussuhde, joka on perustunut molemminpuoliseen arvostukseen ja luottamukseen toimimisesta pitkäjänteisesti S-ryhmän asiakkaiden eduksi. Tämän kumppanuuden halutaan edelleen jatkuvan; siksi osapuolet ovat sopineet kaksi kuukautta keskeytyksissä olleiden Hannulan Perunan tuotteiden toimitusten uudelleenkäynnistämisestä jo lähipäivinä.   

Hannulan Perunan tuotteet ovat jälleen ensi viikosta alkaen saatavissa myös Keiteleen ja Vesannon S-kaupoista. Hannulan Perunaa on jatkossakin saatavana sekä irtoperunana että tuottajan paperipakkauksissa, jotka ovat valon läpäisemätöntä, luontoystävällistä paperia. Hannulan Perunalla on oma, uskollinen asiakaskuntansa ja he ovat tottuneet siihen, että korkean ja tasaisen laatunsa vuoksi Hannulan Peruna ei kuulu edullisimpaan perunatuoteryhmään.  Hannulan Perunan lisäksi Osuuskauppa PeeÄssällä on tarjolla myös edullisempaa perunaa toiselta perunantoimittajalta alan yleisen käytännön mukaisesti. Hannu Laulainen kommentoi sopimusta: ”Avoin, reilu laatu- ja hintakilpailu, jossa asiakas toimii tuomarina, on kaikille paras käytäntö; asiakkaat saavat itse valita ja päättää, minkä perunantuottajan tuotteita haluavat ja mistä maksavat”.

Hannulan perunan tuotevalikoima on saatavilla sekä S- että K-ryhmän kaupoista myös Keski-Suomen alueella sekä useilla paikkakunnilla Pohjois-Savossa.

Hannu Laulaisen ajatukset ovat jo varhaisperunassa ja juhannuksessa.   ”Jos säät sallivat, juhannukseksi asiakkaamme saavat taas Hannulan Perunan varhaisperunaa, mutta jo maaliskuussa lähdemme puskemaan urakoitsijan kanssa lumia pois pelloilta, jotta perunat joutuisivat ajoissa asiakkaillemme”.

Työ jatkuu Hannulan Perunassa.

Hannulan Peruna
Hannu ja Aune Laulainen
www.hannulanperuna.fi

                                                      

Kiitämme suomalaisen median reiluutta ja tukea asiassamme. Halutessanne voitte käyttää valokuvia kotisivultamme www.hannulanperuna.fi tai tilata niitä sähköpostitse osoitteesta hannulanperuna@gmail.com.

 

Liitteet:

Kuva 1. Aune ja Hannu Laulainen yrittäjäviljelijät Keiteleen Koutajärveltä
Kuva 2. Tästä alkaa Hannulan Perunan varhaisperunan kasvatus maaliskuussa

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs