Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maatalous » Maidon pohjoisen tuen taso viime vuodelle vahvistettiin

Maa- ja metsätalousministeriö

Maidon pohjoisen tuen taso viime vuodelle vahvistettiin

Tiedote.
Julkaistu: 30.05.2013 klo 14:53
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Hallitus päätti tänään vuoden 2012 maidon tuotantotuen lopullisesta määrästä pohjoisen tuen alueella. Tukea korotettiin aiemmasta tasosta 0,4-0,7 senttiä litralta tukialueesta riippuen. Korotuksen jälkeen tuki  on 8,2–31,3 senttiä litralta alueesta riippuen. Tukirajoitteiden ja tuotantomäärien kehityksen mahdollistama lopullinen tukitaso vahvistettiin  AB-alueella jo aiemmin tänä vuonna.
 
Samalla säädettiin siitä, mikä osa tilakohtaisen viitemäärän vuonna 2012 ylittäneestä tuotannosta on tukikelpoista. Vuoden 2012 tammi-maaliskuulta tukea maksetaan 60 prosentille ja huhti-joulukuulta 70 prosentille tilakohtaisen kiintiön ylittävästä tuotannosta. AB-alueella tilakohtainen kiintiö ei rajoita maidon tuotantotuen maksua.
 
Maidon pohjoiseen tuotantotukeen on varattu 161,2 miljoonaa euroa vuodelle 2012. Maitotiloja on koko maassa noin yhdeksän tuhatta, joista C1-C4-alueella on noin seitsemän tuhatta tilaa.
 
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo, puh. 0295 16 2347, etunimi.sukunimi@mmm.fi
maatalousekonomisti Pekka Pihamaa, puh 0295 16 2289, etunimi.sukunimi@mmm.fi


 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs