Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maatalous » Lievennys vuoden 2015 EU:n eläinpalkkioiden ehtoihin

Maaseutuvirasto/Landsbygdsverket

Lievennys vuoden 2015 EU:n eläinpalkkioiden ehtoihin

Tiedote.
Julkaistu: 22.12.2015 klo 12:49
Julkaisija: Maaseutuvirasto/Landsbygdsverket

Vuoden 2015 EU:n eläinpalkkioiden ehtoja lievennettiin siten, että yksittäisen eläimen myöhästynyt rekisteri-ilmoitus ei vaikuta muista eläimistä maksettaviin palkkioihin.  Maa- ja metsätalousministeriö päätti lieventää palkkioehtoja vuoden 2015 osalta, koska EU:n asetusmuutos tuli voimaan kuluvan vuoden aikana, eikä asiasta voitu tiedottaa vielä vuoden alussa.

- Olemme tyytyväisiä, että löytyi keino kohtuullistaa seuraamuksia.  Pystymme maksamaan tuet viljelijöille pääosin ennen joulua, kertoo Maaseutuviraston ylijohtaja Leena Tenhola.

Eläimen rekisteritiedot ilmoitettava jatkossa seitsemän päivän kuluessa tapahtumasta

EU:n eläinpalkkioiden saaminen edellyttää, että eläimen rekisteritiedot ovat ajan tasalla. Viljelijän on tehtävä ilmoitukset (esimerkiksi syntymä, osto, poisto) nautarekisteriin sekä lammas- ja vuohirekisteriin aina seitsemän päivän kuluessa tapahtumasta. Uuhien ja kuttujen poikimisilmoituksen voi tehdä kuuden kuukauden kuluessa poikimisesta.

Määräajat perustuvat eläinten merkintä- ja rekisteröintijärjestelmää koskevaan EU-asetukseen. Jos eläimen rekisteri-ilmoitus myöhästyy yhdelläkin päivällä, eläin hylätään, eli sen tukikelpoisuus menetetään koko vuodelta. Vuodesta 2016 lähtien maatila menettää kaikkien eläinten eläinpalkkion koko vuodelta, jos yli 20 % tilan eläimistä joudutaan hylkäämään.

Myös täydentävät ehdot edellyttävät ilmoitusaikojen noudattamista. Täydentävien ehtojen noudattamatta jättäminen johtaa kaikkien EU:n suorien tukien (muun muassa perustuki) ja tiettyjen osarahoitteisten tukien (muun muassa ympäristökorvaus ja luonnonhaittakorvaus) tukileikkauksiin tai seuraamuksiin.

Uudistuneita EU:n eläinpalkkioita oli mahdollista hakea ensimmäistä kertaa keväällä 2015. EU:n eläinpalkkioihin kuuluvat nautapalkkio, lypsylehmäpalkkio, uuhi- ja kuttupalkkio sekä teuraskaritsa- ja kilipalkkio.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:

Ylitarkastaja Marika Lehtinen

0295 31 2489

etunimi.sukunimi(at)mavi.fi

Maaseutuvirasto toimeenpanee viljelijätukia, maaseudun yritys- ja hanketukia sekä markkinatukia asiakaslähtöisesti ja hallinnon palveluja kehittäen. Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme palvelevia ELY-keskuksia, kuntien yhteistoiminta-alueita ja Leader-ryhmiä. Vastaamme Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustukirahaston ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimimme Suomen maksajavirastona. Hallinnoimme vuosittain yli kahden miljardin euron arvosta EU- ja kansallisia tukia.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs