Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maaseutu » YRITYKSIÄ SYNTYI UUSYRITYSKESKUSTEN KAUTTA VIIME VUODEN TAHTIIN

Suomen Uusyrityskeskukset ry

YRITYKSIÄ SYNTYI UUSYRITYSKESKUSTEN KAUTTA VIIME VUODEN TAHTIIN

Tiedote.
Julkaistu: 26.01.2015 klo 08:15
Julkaisija: Suomen Uusyrityskeskukset ry

YRITYKSIÄ SYNTYI UUSYRITYSKESKUSTEN KAUTTA VIIME VUODEN TAHTIIN

Vuonna 2014 perustettiin uusyrityskeskusverkoston avulla yhteensä 8010 uutta yritystä. Edellisvuoteen verrattuna laskua oli yksi prosentti. Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen mukaan yrityksiä koko maassa perustettiin hieman vähemmän kuin vuonna 2013.

- Yrittäjäksi ryhtyminen yritysostojen kautta on lisääntynyt, toteaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Jari Jokilampi. - Yritystoiminnasta luopuvan yrittäjän liiketoiminnan jatkaminen voi olla monelle hyvä väylä yrittäjäksi.

Uusien asiakkaiden määrä oli yhteensä 18 056, lähes saman verran kuin vuonna 2013. Asiakaskäyntejä oli neuvojien ja asiantuntijoiden luona yhteensä 53 766. Yrityselämän asiantuntijaverkosto on maksutta yrittäjiksi aikovien käytössä. Asiantuntijat arvioivat yrittäjävalmiuksia ja liikeideoita. Asiantuntijakäynnit ovat nousseet 13 prosenttia.

Starttirahalausuntoja annettiin 5820 kappaletta, nousua oli 10 prosenttia.  Finnveran rahoituslausuntoja asiakkaiden ideoista annettiin yhteensä 943 kappaletta. Eniten uusia yrityksiä, lähes 70 prosenttia perustettiin palvelualoille. Kaupan alan yrityksiä syntyi vajaat 20 prosenttia ja alle 10 prosenttia oli tuotannollisia yrityksiä.

Yrittäjäksi ryhtyminen vaihtoehtona työttömyydelle

Työttömien osuus asiakkaista on 27 prosenttia (26 % v. 2013). Lähes neljänneksellä on (24 %) akateeminen koulutus. Ammattikorkeakoulututkinto on 26:lla prosentilla (24 % v. 2013). Yrittäjäehdokkaista lähes puolet kuuluu ikäjakaumaltaan ryhmään 25 -39 vuotta. Nuoria alle 25-vuotiaita oli 12 prosenttia. Naisten osuus oli 47 prosenttia (48 % v. 2013).

www.perustamisopas.fi

Vuoden 2015 Perustamisopas Alkavalle yrittäjälle on juuri ilmestynyt ja sen tarkoituksena on antaa katsaus yrittäjyyteen ja toimia oppaana aloittavalle yrittäjälle. Opas on toteutettu yhteistyössä Uusyrityskeskusverkoston ja sen jäsenyritysten kanssa ja on maksuton käyttäjälle. www.perustamisopas.fi  -sivustolta löytyvät myös kieliversiot (englanti, ruotsi, venäjä, kiina, ranska, viro, arabia, turkki, somalia sekä kurdi).

Uusien yritysten tiedot yhteiseen järjestelmään

Suomen Uusyrityskeskukset ry on saamassa kevään aikana päätökseen mittavan toiminnanohjausjärjestelmän uudistamisen kymmenillä paikkakunnilla. Uudistuksen tavoitteena on yhtenäistää aloittavien yritysten neuvonta, panostaa jo toimivien yritysten ennakoivaan neuvontaan, auttaa mikroyrityksiä kasvuun ja koota sirpaleinen tietokanta yhteen paikkaan. Protacon Oy:n suunnittelema järjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön vaiheittain tämän kevään aikana. Lue lisätietoja www.uusyrityskeskus.fi

Suomen Uusyrityskeskukset ry (SUK) on yksityisen ja julkisen sektorin yhteinen järjestö, joka perustettiin vuonna 1989 elinkeinoelämän toimesta. Yhdistyksen perustajatahot ja taustayhteisöt edustavat laajasti koko yhteiskuntaa. Toiminta on elinkeinoelämävetoista. Uusyrityskeskusverkosto tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa yritystoimintaa suunnitteleville ja aloittaville yrittäjille.

Suomessa on 32 Uusyrityskeskusta ja niillä on yli 83 palvelupistettä. Niissä työskentelee 125 toimihenkilöä. Verkoston taustatukena on 1 300 asiantuntijaa, yli 1 000 yritystä ja 270 yhteisöä. Neuvonta on ISO 9001/2008 laatusertifioitu. Suomen Uusyrityskeskukset ry on alueellisten Uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestö.

Tulokset puhuvat puolestaan:

  • Vuodesta 1989 lähtien uusyrityskeskusneuvonnan avulla on perustettu 120 321 yritystä
  • Uusia asiakkaita vuodessa 18 056
  • Vuonna 2014 perustettuja yrityksiä 8 010
  • Asiakaskäyntejä Uusyrityskeskuksissa ja asiantuntijoiden luona 53 766 vuonna 2014
  • Aloittaneista yrityksistä 2 vuoden jälkeen lopettaneita vain 10 prosenttia ja
    viiden vuoden jälkeen lopettaneita ainoastaan 20 prosenttia
  • Ensimmäisten viiden vuoden aikana konkurssiin ajautuneita yrityksiä vain 2 prosenttia
  • Syntyneen työpaikan hinta keskimäärin 800 € perustamisvaiheessa
  • Tuhansia rahoituslausuntoja vuosittain
  • 5820 starttirahalausuntoa vuonna 2014
  • 943 rahoituslausuntoa Finnveralle 2014
  • Asiakastyytyväisyys 8,9 (asteikolla 4-10)

 

Lisätietoja

Alueelliset tiedot: www.uusyrityskeskus.fi, yhteystiedot eri uusyrityskeskuksiin.
Jari Jokilampi, toimitusjohtaja, jari.jokilampi@uusyrityskeskus.fi puh. 0500 731 445
Pekka Tsupari, hallituksen puheenjohtaja, pekka.tsupari@ytl.fi puh. 040 570 2021

Liite:  Seurantatilasto, perustetut yritykset 1 – 12, tammi-joulukuu 2014

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs