Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maaseutu » Uusi ja uudenlainen jännitysromaani Harri Tuomelalta – Eräänä syksynä.

Nordbooks

Uusi ja uudenlainen jännitysromaani Harri Tuomelalta – Eräänä syksynä.

Tiedote.
Julkaistu: 22.10.2015 klo 11:25
Julkaisija: Nordbooks

Harri Tuomelan Eräänä syksynä -romaani sijoittuu pohjoissuomalaiseen pikkukylään.  Eletään 1970-luvun alkua.  Murhakorven vuodenkiertoa seuraileva elämänmeno saattaa sivustakatsojan silmin näyttää tasaiselta kuin pakkasyön jäljiltä riitteeseen mennyt lammen pinta. Syvyydet ja sameat vedet kätkevät kuitenkin salaisuuksia, joita kylän suurimpaan taloon miniäksi tullut ja melkein saman tien leskeksi joutunut Meeri vähitellen tulee tietämään, – kun tutustuu paremmin uuteen sukuunsa.  Eräänä syksynä on myös kertomus rakkauden kaipuusta, rikoksesta sekä rohkeudesta.

Harri Tuomela on ennen Eräänä syksynä -romaania kirjoittanut pari Puu-Vallilaan sijoittuvaa rentoa,  paikallisväritteistä dekkaria, (Vallilan murhamammat 2013 ja Vallilan veitsiyöt 2015) joissa päähenkilönä seikkailee yksyisetsivä Miitta Mäki.

Eräänä syksynä on sanontansa ja tematiikkansa puolesta kokonaan toisenlainen ja synkempi teos. Vähäeleinen kieli ja pienet tapahtumat rakentavat tiheän tunnelman, joka ei selitä vaan antaa lukijan ajatuksille tilaa.

Harri Tuomela on syntynyt vuonna 1966 Raahessa. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja erityisopettaja. Hän asuu Limingassa.

 

 

Arvostelukappaletilaukset kirjat@nodbooks.fi

Tuotetiedot

9789523151512 | kovak. | 192 s. | KL 842 | 200x130 mm | suositushinta 30,00 € |

Kansikuva (web)

Kansikuva (paino)

Kirjailijakuva

 

Nordbooks / Atrain Kustannus on Kemissä toimiva kustantamo

Kustantaja Matti Ylipiessa 045 134 6090

www.nordbooks.net  www.atrainkustannus.fi

info@nordbooks.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs