Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maaseutu » Maa- ja kotitalousnaiset viettää Naisvoimaa-päivää 1.2.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry

Maa- ja kotitalousnaiset viettää Naisvoimaa-päivää 1.2.

Tiedote.
Julkaistu: 28.01.2014 klo 12:42
Julkaisija: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry

Maa- ja kotitalousnaisten yhdistykset ympäri Suomen järjestävät erilaisia tilaisuuksia, jotka kutsuvat paikkakunnan ihmisiä eri teemojen ympärille. Naisvoimaa-päivä on helmikuun ensimmäisenä lauantaina. Päivää vietetään nyt kolmannen kerran.

Tänä vuonna monen yhdistyksen tapahtuman teemana on metsä Maa- ja kotitalousnaisten järjestökampanjan Metsästä voimaa mukaisesti.

Tapahtumissa on luvassa esimerkiksi kotaretki metsän helmassa, ohjattua lumikenkäkävelyä, luonnontuotteisiin tutustumista, metsäaiheinen kirjanäyttely kirjastolla, metsärunojen lausuntaa ja metsäaiheisten laulujen laulantaa. Tietoja tapahtumista on koottu Maa- ja kotitalousnaisten nettisivuille.  

Naisvoimaa-päivä tukee yhteisöllisyyttä

Maa- ja kotitalousnaisten jäsenille tehdyn kyselyn mukaan yhteisöllisyyttä pidetään tärkeimpänä syynä olla mukana oman yhdistyksen toiminnassa.  Yhdessä tekemisestä, olemisesta ja kokemisesta saadaan iloa ja ennen kaikkea jaksamista arkeen. Maa- ja kotitalousnaisten yli 1 500 yhdistystä järjestää jäsenilleen muun muassa erilaisia kursseja, retkiä ja tapahtumia.

Maa- ja kotitalousnaiset on maaseutuhenkisten naisten järjestö, jolla on lähes 55 000 jäsentä. Jokainen on tervetullut mukaan toimintaan ikään, ammattiin tai asuinpaikkaan katsomatta. Monimuotoisen järjestötoiminnan lisäksi järjestö tarjoaa neuvontaa ja asiantuntijapalveluja ruokaan, kotitalouteen, maaseudun maisemanhoitoon sekä maaseudun yritystoimintaan liittyen.

Lisätietoja

Helena Velin, järjestöpäällikkö, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry. puh. 040 527 1579, helena.velin (at) maajakotitalousnaiset.fi

Lisätietoja Naisvoimaa-päivästä ja Metsästä voimaa -kampanjasta.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on valtakunnallisen neuvontajärjestön keskusjärjestö. Maa- ja kotitalousnaiset on yksi maan suurimmista naisjärjestöistä. Se tarjoaa kotitalous-, yritys- ja maisemanhoidon neuvontaa. Lähes 55 000 jäsenen ja noin 70 asiantuntijan Maa- ja kotitalousnaiset on vahva maaseudun kehittäjä. www.maajakotitalousnaiset.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs