Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maaseutu » Kotimaisen omenan sato parhaimmillaan

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry

Kotimaisen omenan sato parhaimmillaan

Tiedote.
Julkaistu: 21.09.2016 klo 10:20
Julkaisija: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry

 

Syksyn omenatarjonta on lämpimän kesän ja vaihtelevien syyssäiden jälkeen nyt monipuolisimmillaan. Lämmin kesä vauhditti myös omenan kypsymistä viikkoa normaalivuotta aikaisemmaksi.

Kesäomenia, kuten Valkeaa Kuulasta ja Samoa on ehditty maistella jo elokuusta lähtien. Nyt ovat syöntivuorossa syysomenat Jaspi, Discovery, Summerred ja Raike. Talviomenien Lobon ja Aroman kypsymistä odotellaan lokakuulle saakka.

Syys- ja talvilajikkeet saaneet riittävästi kosteutta

Omenapuut hyötyivät kesän lämmöstä sekä sateista ja maku omenissa onkin tänä vuonna erinomainen. Sateinen heinä- ja elokuu ovat taanneet sen, että omenat ovat myös kasvaneet kookkaiksi, kun kosteutta on ollut maassa riittämiin. Myös laatu on hyvää, kun omenarupi ja pihlajanmarjakoit eivät ole vioittaneet kehittyviä hedelmiä yhtä paljon kuin viime vuonna.

Talviomenoilla on aikaa kasvaa kokoa vielä syyskuun ajan ja niistä odotellaan aiempaa parempaa satoa. Kokonaissatomääräksi ennakoidaan Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton tekemän selvityksen mukaan noin 6,0-7,0 miljoonaa kiloa, joka on jonkin verran viime vuotta parempi. Talven kovien pakkasten pelättiin vaurioittavan arkoja omenalajikkeita. Näin ei onneksi ole käynyt, vaan nyt saadaan hyvistä kesän kasvuolosuhteista johtuen ennakoitua parempi ja laadukkaampi sato.  

 

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­___________________________________________________________

Lisätietoja: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto

toiminnanjohtaja Hannu Salo (09) 5841 6536, 0400 405 599

varapuheenjohtaja Toni Rahkonen 0500 209 092

Suoramyyntitilojen luettelo: www.omenat.fi

Kuvia toimitusten käyttöön: www.hedelmatmarjat.fi

 

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto on alan yrittäjien valtakunnallinen toimialajärjestö jonka tehtävänä on kehittää maamme hedelmän- ja marjantuotantoa sekä toteuttaa suomalaisten marjojen ja omenan valtakunnallista menekinedistämistä ja viestintää.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs