Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maaseutu » Kaakkois-Suomessa voidaan metsästää 10 karhua syksyn 2016 metsästyskaudella

Suomen Riistakeskus - Kaakkois-Suomi

Kaakkois-Suomessa voidaan metsästää 10 karhua syksyn 2016 metsästyskaudella

Tiedote.
Julkaistu: 12.07.2016 klo 13:00
Julkaisija: Suomen Riistakeskus - Kaakkois-Suomi

Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomen alueelle poikkeusluvat 10 karhun metsästämiseen. Karhun metsästysaika alkaa elokuun 20. päivä ja päättyy lokakuun lopussa.

 

Kaakkois-Suomessa vakiintuneen karhukannan alueella (Ruokolahden-Imatran, Rautjärven ja Parikkalan riistanhoitoyhdistysten alueiden metsästysseurat ja –seurueet ja pieniä osia Puumalasta) on mahdollista metsästää kuusi karhua. Edellisellä metsästyskaudella ko. alueelta kaadettiin viisi karhua.

 

Kaakkois-Suomessa karhukannan levittäytymisvyöhykkeellä voidaan metsästää yhteensä neljä karhua. Lupa-alueittain kyseinen määrä jakautuu siten, että Raja-Kymen alueella on mahdollista metsästää kaksi karhua ja Keski-Kymen alueella samoin kaksi karhua. Raja-Kymen alue kattaa Joutsenon, Etelä-Saimaan ja Ylämaan riistanhoitoyhdistysten alueilla toimivien metsästysseurojen ja seurueiden alueet. Keski-Kymen alue kattaa Luumäen ja Miehikkälän riistanhoitoyhdistysten alueilla toimivien metsästysseurojen ja –seurueiden alueet  sekä osia Lemin-Taipalsaaren, Savitaipaleen-Suomenniemen, Sippolan, Valkealan-Kouvolan , Vehkalahden-Haminan ja Virolahden riistanhoitoyhdistysten  alueilla toimivien metsästysseurojen ja -seurueiden alueista. Edellisellä metsästyskaudella Kaakkois-Suomen karhukannan levittäytymisvyöhykkeellä kaadettiin yksi karhu.

 

Luonnonvarakeskus (LUKE) on arvioinut Kaakkois-Suomen alueen karhukannaksi ennen metsästyskautta 135–150 yli vuoden ikäistä karhua.   

 

Lisätietoja: riistapäällikkö Erkki Kiukas 029 431 2221

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs