Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maanpuolustus » Vapaaehtoisen maanpuolustuksen syyskausi on kuumimmillaan

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen syyskausi on kuumimmillaan

Tiedote.
Julkaistu: 22.09.2016 klo 13:30
Julkaisija: Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen syyskausi on kuumimmillaan

Syys-lokakuun taitteessa kahden viikonlopun aikana järjestetään lähes 250 yksittäistä vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden kurssia. Koulutustapahtumiin osallistuu kaikkiaan lähes 3 000 henkilöä.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) järjestää vuosittain lähes 2 000 kurssia. Kiireisintä aikaa koulutuksen järjestämisessä ovat huhti-toukokuu ja syys-lokakuu. Vapaaehtoisen maanpuolustus- ja turvallisuuskoulutuksen suosio on kasvanut viime vuosina voimakkaasti: vuonna 2015 MPK:n järjestämien koulutusvuorokausien määrä nousi lähes 10 %.

Pelkästään seuraavana viikonloppuna 23.-25.9. järjestetään yhteensä 65 yksittäistä koulutustapahtumaa yhdessä maanpuolustusjärjestöjen ja puolustusvoimien kanssa. Joukossa on sekä yksittäisiä kursseja että suuria harjoituskokonaisuuksia, joihin osallistuu yhteensä yli 1 500 ihmistä:

  • Kainuun prikaatissa yhteistyössä Naisten valmiusliiton kanssa järjestettävä, naisille suunnattu yli 400 osallistujan Hoikka 2016 -harjoitus, johon kuuluu useita varautumisen ja turvallisuuden kursseja.
  • Panssariprikaatissa, Parolassa noin 250 osallistujan Hämeen Ilves 2016 -harjoitus, joka pitää sisällään sotilaallista ja sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta.
  • Pääkaupunkiseudulla muun muassa kyberturvallisuuskoulutusta sisältävä Stadin Ruska 2016 -harjoitus, johon osallistuu noin 350 henkilöä. Harjoituksen pääpaino on taistelussa rakennetulla alueella.
  • Turussa noin 60 osallistujan Hellevi 2016 -harjoitus, johon kuuluu suomen- ja ruotsinkielistä merenkulku- ja turvallisuuskoulutusta muun muassa paikallisille lukiolaisille.

- Tämä on ainakin koko MPK:ssa syksyn kiireisintä aikaa. Stadin Ruska 2016 –harjoituksen lisäksi syys-lokakuun 30.9.-2.10. vaihdeviikonloppuna Porvoossa järjestetään Suisto 2016 -harjoitus, jossa koulutetaan kaikkea lukiolaisten kokonaisturvallisuustaidoista hygieniapassiin. Harjoitukseen osallistuu noin 170 henkilöä erilaisista lähtökohdista, kertoo Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin piiripäällikkö Timo Mustaniemi

Tervetuloa tutustumaan vapaaehtoisiin maanpuolustus- ja turvallisuuskoulutuksiin!

Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan MPK:n harjoitustoimintaan tulevina viikonloppuina.

Lisätietoja:
Miia Iivari
MPK:n viestintäpäällikkö
miia.iivari@mpk.fi
P. 050 522 0024

 

Maanpuolustuskoulutusyhdistys - MPK on valtakunnallinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen yhteistyöjärjestö, jonka jäseninä ovat 15 keskeistä maanpuolustusjärjestöä sekä koknaisturvallisuustyötä lähellä olevaa järjestöä. MPK:n toiminnan lakisääteisenä tehtävänä on maanpuolustuksen edistäminen koulutuksen, tiedotuksen ja valistuksen keinoin. MPK:n toiminnasta on säädetty laissa vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007). Puolustusministeriö ohjaa ja valvoo yhdistyksen toimintaa. MPK järjestää vuosittain lähes 2 000 kurssia eri puolilla Suomea. Osallistujia on noin 50 000 henkilöä. Kurssitarjonta jakautuu sotilaalliseen koulutukseen sekä kaikille avoimeen varautumis- ja turvallisuuskoulutukseen. 

Ajankohtaista tietoa MPK:n organisaatiosta ja kurssitoiminnasta löytyy verkkosivuilta www.mpk.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs