Kadettikunnan hallitus on nimennyt Vuoden kadettiupseeriksi sotilasprofessori, yleisesikuntaeverstiluutnantti Marko Palokankaan Helsingin kadettipiiristä.
Marko Palokangas on syntynyt Helsingissä vuonna 1973 ja valmistunut upseeriksi 81. Kadettikurssilta vuonna 1998. Hän on järjestyksessään 48. Vuoden kadettiupseeri.
Yleisesikuntaeverstiluutnantti Marko Palokangas palvelee sotilasprofessorina Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidonlaitoksessa. Hänen aktiivisuutensa tutkimuksen kehittäjänä on ollut merkillepantavaa. Eräs esimerkki on yhteiskunnan eri aloilta kootun ”sodan sumua/usvaa” tutkivan tutkimusverkoston luominen ja kehittäminen. Vuoden 2022 aikana hän on kuulunut siihen asiantuntevaan kadettiupseeristoon, joka on välittänyt kansalaisille asiantuntevaa tietoa Ukrainan sodasta ja sen vaikutuksista.
Hänelle luovutetttiin Kadettikunnan kevätkokouksen yhteydessä Säkylässsä 22. huhtikuuta omistuskirjan kera Kadettikunnan Maanpuolustusrahaston stipendi, ja hänen nimensä merkitään Kadettikunnan Kultaiseen kirjaan.
Kiitospuheessaan Palokangas totesi, että Valinta vuoden kadettiupseeriksi on hänen upseeriuransa kenties merkittävin huomionosoitus.
– Kadettikunnan tekemä valinta kohdalleni kertoo minulle myös sen, että olen todennäköisesti tehnyt oikeita asioita oikealla tavalla. Yhteenkuuluvuutta pidetään usein avainasemassa toimintakyvyn ja kriisinkestävyyden kannalta. Kadettikunta on tässä tärkeässä asemassa, sillä se on yhteisönä myös perinneorganisaatio. Aktiivisella perinteen vaalimisella pyritään muun muassa suurempaan koheesioon ja sitä kautta suurempaan vaikuttavuuteen. Uskallan väittää, että Kadettikunnassa vallitsee vahva institutionaalinen yhteenkuuluvuus ja sitoutuminen kadettiupseeriston arvostukseen ja sen perintöön, sellaisessa muodossa, joka voisi nostattaa moraalisia velvoitteita
• Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen.
• Kadettiupseerien ammattitaidon kehittäminen.
• Upseerin ammattiylpeyden ja arvostuksen vaaliminen.
• Upseerikunnan verkottuminen turvallisuuden ja maanpuolustuksen toimintakenttään ja osallistuminen asiantuntijoina siinä käytävään keskusteluun.
• Kansalaisten maanpuolustustahdon vahvistaminen jakamalla tietoa Suomen turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta.
Lisätietoja:www.kadettikunta.fiEino Leinon katu 12 E 64
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1