Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maanpuolustus » Pakkanen jatkaa liiton johdossa

Reserviläisliitto ry

Pakkanen jatkaa liiton johdossa

Julkaistu: 20.11.2010 klo 18:35
Julkaisija: Reserviläisliitto ry

Reserviläisliiton Seinäjoella 20.11. kokoontunut syyskokous äänesti kansanedustaja Markku Pakkasen edelleen liiton johtoon. Pakkanen sai äänestyksessä 125 ääntä vastaehdokkaana olleen, liikemies Kari Kallosen jäädessä toiseksi 111 äänellä.

Puheenjohtajavaali toi paikalle ennätysmäärän yhdistyksiä. Kokouksessa oli edustettuna 103 Reserviläisliiton paikallisyhdistystä.

Vuonna 1960 syntynyt ylivääpeli Markku Pakkanen valittiin Reserviläisliiton johtoon nyt toiselle kaksivuotiskaudelle. Uusi hallitus nimesi hänen tuekseen varapuheenjohtajiksi Osmo Suomisen Piikkiöstä (1.), Pirjo Koposen Kirkkonummelta (2.) sekä uutena Hannu Jokiluoman Tampereelta (3.) Valinnat olivat yksimielisiä.

Hotelli Lakeudessa kokoontunut syyskokous täydensi myös liiton hallitusta. Kaudeksi 2011-2012 valituiksi tulivat seuraavat maakunnallisten reserviläispiirien esittämät henkilöt:

Etelä-Häme: Arvonen Juha, Toijala, Puputti Olli, Riihimäki
Etelä-Pohjanmaa: Kaistila Tapani, Kurikka, Liinamaa Jaakko, Jurva
Kainuu: Tuura Heikki, Otanmäki        
Kymenlaakso: Kitunen Timo, Kouvola
Pirkanmaa: Mäkitalo Jussi, Virrat        
Pohjois-Karjala: Mononen Timo, Ylämylly
Pohjois-Savo: Matinniemi Jorma, Juankoski        
Satakunta: Rainiola Pasi, Noormarkku
Uusimaa: Nöjd Ismo, Järvenpää, Saloranta Timo, Virkkala

Lisäksi Reserviläisliiton hallituksessa jatkavat edelleen:

Helsinki: Parkkonen Juha, Espoo, Karinen Kimmo, Espoo
Keski-Pohjanmaa: Hauta-aho Rauno, Kokkola
Lappi: Peltoniemi Markku, Tornio        
Etelä-Karjala: Mällinen Jorma, Lappeenranta
Pirkanmaa: Jokiluoma Hannu, Tampere    
Suur-Savo: Mikkonen Raimo, Mikkeli
Päijät-Häme: Patrakka Marko, Lahti        
Keski-Suomi: Hyppönen Jouko, Konnevesi
Pohjois-Pohjanmaa: Ronkainen Timo, Kemi    
Varsinais-Suomi: Suominen Osmo, Turku, Markula Pasi, Niinijoki

Ammuntaa, liikuntaa ja veteraanityötä

Syyskokous hyväksyi liitolle myös toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2011. Ensi vuonna Reserviläisliitto tukee erityisesti jäsenyhdistystensä ja piiriensä ampuma- sekä liikunta- ja urheilutoimintaa. Molemmat on otettu uusina kriteereinä mukaan liiton suoritusperusteiseen piiritukijärjestelmään. Koko maan kattava reserviläisten ampumataitopäivä järjestetään 7.5.2011.

Veteraanityö on kolmantena painopistealueena. Reserviläisliitto on mukana valtakunnallisessa veteraanikeräyksessä. Erityinen keräystempauspäivä järjestetään 12.3.2011, jolloin reserviläiset keräävät eri puolilla maata varoja sotiemme veteraaneille.

Reserviläisliitto aikoo olla vahvasti mukana myös yleistä asevelvollisuutta käsittelevässä kansalaiskeskustelussa. Liiton ensi vuoden teema on tähän liittyen "Yleinen asevelvollisuus - maanpuolustuksemme perusta".

Myös jäsenkasvu on edelleen tavoitteena. Maankunnallisille reserviläispiireille on aiempaan tapaan asetettu kahden prosentin kasvutavoite. Reserviläisliiton jäsenmäärä on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 1997 lähtien. Tällä hetkellä liitolla on noin 36.000 jäsentä.  

Tapahtuma jatkuu sunnuntaina

Seinäjoella on parhaillaan käynnissä Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Maanpuolustusnaisten Liiton yhteinen liittokokoustapahtuma. Huomisen ohjelman käynnistää klo 9.15 alkava järjestölipuista muodostetun lippulinnan marssi hotelli Lakeudesta Seinäjoen keskustan halki Mannerheimin patsaalle, jossa järjestetään seppeleenlasku. Paikalle odotetaan yli sataa lippua kantajineen. Marssille järjestäytyminen alkaa klo 09.00.

Kokous- ja juhlaviikonlopun päättää sunnuntaina klo 12.00 alkava valtakunnallinen maanpuolustusjuhla koulutuskeskus Sedun Törnävä-salissa. Tilaisuudessa juhlapuheen pitää varapuhemies Seppo Kääriäinen.

Lisätietoja internetistä osoitteesta www.reservilaisliitto.fi/seinajoensyyskokous. Lisätietoja antaa myös Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg, p. 0400 640 755.

Tämä tiedote ja sen liitteet ovat julkaisvapaita heti sekä tiedotusvälineiden vapaasti käytettävissä. Kuvan käytön yhteydessä on mainittava kuvaajan nimi, Sirkka Ojala.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs