Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Maanpuolustus » Kotiutuvat ohjattava reserviläistoimintaan

Reserviläisliitto tiedottaa

Kotiutuvat ohjattava reserviläistoimintaan

Tiedote.
Julkaistu: 23.03.2013 klo 14:00
Julkaisija: Reserviläisliitto tiedottaa

Kotiutuvat varusmiehet ja -naiset tulee saada paremmin mukaan reserviläisjärjestöjen toimintaan. Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola muistutti lauantaina Ristiinassa, että liian vähäisen kertausharjoituskoulutuksen johdosta Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen osaaminen ja valmius on aiempaa enemmän reserviläisjärjestöjen toiminnan ja koulutuksen varassa.

- Olemme esittäneet Puolustusvoimille tavoitteeksi sitä, että ainakin reservin päällystö saataisiin jatkossa nykyistä kattavammin mukaan reserviläisjärjestöjen toiminnan ja koulutuksen pariin. Hyvä keino tähän on varusmiespalveluksesta kotiutuvien henkilöiden nykyistä järjestelmällisempi ja määrätietoisempi motivointi sekä ohjaus vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja -koulutuksen pariin.

Puolustusvoimien järjestämää kertausharjoituskoulutusta tuetaan laajalla vapaaehtoistoiminnalla, jossa vastaavat pitkälti reserviläisjärjestöt sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistys. Puheenjohtaja Savolan mukaan Reserviläisliitto on saanut eduskunnasta vastakaikua esityksilleen vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja -koulutuksen toimintaedellytysten parantamisesta.

- Myös Eduskunnassa nähdään reserviläistoiminnan merkitys. Puolustusvaliokunta sai torstaina valmiiksi lausunnon ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkitys otettiin siinä merkittävällä tavalla huomioon. Valiokunta haluaa vapaaehtoisille maanpuolustusjärjestöille vahvan roolin muun muassa paikallisjoukkojen muodostamisessa sekä viranomaisavun antamisessa poikkeusoloissa.

Suur-Savon Reserviupseeripiirin, Suur-Savon Reserviläispiirin ja Maanpuolustusnaisten Liiton Etelä-Savon piirin yhteisessä maanpuolustusjuhlassa lauantaina Ristiinassa puhunut Mikko Savola kertoi, että keskeisten maanpuolustusjärjestöjen uusi, yhteinen jäsenrekisteri mahdollistaa jatkossa lähes kaikkien järjestäytyneiden reserviläisten tavoittamisen helposti ja yhtä kanavaa pitkin.

Lisätietoja asiasta antavat puheenjohtaja Mikko Savola, puh. 040 575 8489 tai s-posti mikko.savola@eduskunta.fi ja toiminnanjohtaja Olli Nyberg, puh 0400 640 755 tai s-posti olli.nyberg@reservilaisliitto.fi.

 

Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu 354 paikallista jäsenyhdistystä ja 18 maakunnallista piiriä. Henkilöjäseniä liitolla on yli 36.000, joista valtaosa on asepalveluksen suorittaneita henkilöitä.

Reserviläisliiton tehtävänä on ylläpitää reserviläisten kenttäkelpoisuutta sekä suomalaisten maanpuolustustahtoa. Päätoimintamuotoja ovat ammunta, urheilu ja liikunta, maanpuolustustahdon hyväksi tehtävä työ, veteraanituki ja erilainen koulutus. Reserviläisiitto on jäsenenä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä (MPK), jonka vapaaehtoiskouluttajista lähes puolet on Reserviläisliiton jäseniä.

Reserviläisliiton puheenjohtajana toimii kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä. Lisätietoja osoitteesta www.reservilaisliitto.fi.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs