Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Vt 4 Rovaniemi: Vapaudentien siltatyöt aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyihin

Liikennevirasto

Vt 4 Rovaniemi: Vapaudentien siltatyöt aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyihin

Tiedote.
Julkaistu: 09.05.2016 klo 11:46
Julkaisija: Liikennevirasto

Vapaudentien alikulkusillan kannen vesieristystyöt alkavat. Töiden johdosta nelostieltä Vapaudentielle kääntyvä liikenne ohjataan keskiviikosta 11.5. alkaen väliaikaisesti Veitikantien kautta. Vapaudentieltä nelostielle kuljetaan normaalia reittiä.

Vapaudentien alikulkusillan kannen lopputöiden vuoksi siltaa kavennetaan, ja liikennöinti on mahdollista vain toiseen suuntaan. Sillan kannen eteläpuolen eristys- ja päällystystyöt kestävät kesäkuun puoliväliin, jonka jälkeen silta avataan liikenteelle. Tämän jälkeen samat työt tehdään vielä sillan kannen pohjoispuolella. Muutoksista tiedotetaan erikseen.

Keskiviikkona otetaan käyttöön poikkeavat liikennejärjestelyt myös hankkeen pohjoispäässä rautatiesillan ja Erottajan alikulkusillan kohdilla. Liikenteen käytössä on tällöin pohjoisen suuntaan vain yksi kaista. Muutos kestää heinäkuun loppuun saakka.

Kaikki urakan työt valmistuvat elokuun aikana.

Lisätietoja:
Liikennevirasto: projektipäällikkö Keijo Heikkilä, p. 029 534 3582, keijo.heikkila@liikennevirasto.fi
Rovaniemen kaupunki: rakennuspäällikkö Arvo Seppälä, p. 016 3228107, arvo.seppala@rovaniemi.fi

www.liikennevirasto.fi/vt4rovaniemi
www.facebook.com/vt4rovaniemi
www.twitter.com/vt4roi

Valtatie 4 on kansainvälisesti merkittävä väylä. Rovaniemen kohdan perusparannus on ratkaisu valtatien liikenneongelmiin Rovaniemellä. Hanke käsittää valtatien parantamista 2,5 kilometrin matkalla välillä Oijustie–Erottaja. Henkilöautoilu, kevyt liikenne ja joukkoliikenne Rovaniemen keskustan välittömässä läheisyydessä sujuvoituu ja liikenneturvallisuus paranee. Rakentaminen toteutetaan vuosien 2014–2016 aikana. Urakoitsijana toimii Graniittirakennus Kallio Oy.

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.www.liikennevirasto.fi

Trafikverket möjliggör fungerande, effektiva och trygga resor och transporter. www.trafikverket.fi  

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs