Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Viisaasti vesillä myös helteiden hellitettyä

Trafi

Viisaasti vesillä myös helteiden hellitettyä

Tiedote.
Julkaistu: 10.08.2011 klo 10:20
Julkaisija: Trafi

Viisaasti Vesillä -kampanja haluaa muistuttaa turvallisesta vesillä liikkumisesta myös hellekauden jälkeen. Juhannuksesta alkanut hellesää nosti hukkumislukemia erityisesti heinäkuun alkupuolella, jolloin ensimmäisen 10 päivän aikana hukkui liki kaksikymmentä suomalaista. Kaikkiaan heinäkuussa hukkui 43 henkilöä (38 miestä ja 5 naista).

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan tänä vuonna on heinäkuun loppuun mennessä hukkunut yhteensä 81 henkilöä, näistä 9 naista. Tämä on peräti 28 hukkunutta vähemmän kuin vastaavana aikana 2010 ja vähiten koko 2000-luvulla (2004 oli 85 hukkunutta). Eniten on hukkuneita Länsi-Suomessa, 30 henkilöä.

Helle lisäsi uidessa ja vesiliikenneonnettomuuksissa hukkuneiden määrää

Uidessa hukkuneita oli kesäkuun loppuun mennessä vain seitsemän. Heinäkuun loppuun mennessä määrä oli noussut 32:een. Vesiliikenteessä tapahtui kahdeksan hukkumisonnettomuutta heinäkuussa.

Uidessa ja vesiliikenteessä tapahtuneiden onnettomuuksien määrän nousu johtuu siitä, että helle houkutteli paljon ihmisiä vesille ja veden äärelle. Pitkällä hellejaksolla erilaiset, tuntemattomatkin uimapaikat on otettu käyttöön, samoin vesille on voitu lähteä puutteellisesti varustetuilla veneillä.

Alaikäisiä ei ole yhtään kesällä hukkuneiden joukossa. 

Turvallisesti veden äärellä myös lomien loputtua

Viisaasti Vesillä -kampanja toivoo malttia ja järjen käyttöä veden äärellä myös lomien päättyessä. Lapsille voi pukea pelastusliivit päälle jo rannan ääreen tultaessa. Veneilijöiden pelastusliivien on oltava päällä ja kiinnitettyinä. Alkoholi ei sovi vesille.

Myös seuraavat ohjeet on hyvä pitää mielessä:

  • Älä ui yksin
  • Valvo lapsia, älä päästä lasta yksin uimaan tai leikki­mään rannalle
  • Ui aina rannan suuntaisesti ja niin, että jalat ylettyvät pohjaan
  • Varmista ennen hyppäämistä, että pinnan alla ei piile vaara
  • Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti. Muista myös, että helle verottaa jaksamista ja rasitus on tavallista suurempi.

www.viisaastivesilla.fi
www.suh.fi/hukkumistilastot

SUH laatii ennakkotilaston hukkumisista lehdistöseurannan perusteella. SUH:n tilastoihin otetaan mukaan vain vesiturvallisuuden piiriin kuuluvat tapaukset, pois on rajattu mm. itsemurhat ja ei-tapaturmaiset kuolemat. Viralliset lukemat löytyvät aikanaan Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.

Lisätietoja

Kampanjan puheenjohtaja, suunnittelija Kaarina Tamminiemi, Terveyden edistämisen keskus, puh. 040 577 4614, kaarina.tamminiemi(at)tekry.fi
Koulutussuunnittelija Anne Hiltunen, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto SUH, puh. 044 018 1879, anne.hiltunen(at)suh.fi

Viisaasti Vesillä on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin, Rajavartiolaitoksen, Poliisin, Terveyden edistämisen keskuksen, sisäasiainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton yhteiskampanja. Yhteistyökumppaneita ovat lisäksi Suomen Meripelastusseura, Suomi-veneet Oy ja Konekesko Oy.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kehittää aktiivisesti liikennejärjestelmän turvallisuutta, edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä ja vastaa liikennejärjestelmän sääntely- ja valvontatehtävistä. www.trafi.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs