Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Uusi vene tänä kesänä? Muista tehdä ensirekisteröinti heinäkuun aikana

Trafi

Uusi vene tänä kesänä? Muista tehdä ensirekisteröinti heinäkuun aikana

Tiedote.
Julkaistu: 08.07.2014 klo 10:23
Julkaisija: Trafi

Vesikulkuneuvorekisteri eli tuttavallisemmin venerekisteri siirtyy maistraatilta Trafille 1.8.2014. Siirrosta aiheutuu elokuun alussa kahden viikon käyttökatko venerekisteriin, jonka aikana muita ilmoituksia voi jättää normaalisti, mutta uusien rekisteritunnusten myöntäminen ei ole mahdollista.

Trafi muistuttaakin, että jos suunnitelmissa on hankkia täysin uusi vene, niin sen ensirekisteröinti kannattaa tehdä ennen elokuun alkua, jos venettä haluaa käyttää elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Veneiden ensirekisteröinti sujuu taas normaalisti 18.8. lähtien.

Venerekisterin siirtyminen maistaraatista Trafiin ei vaadi veneiden omistajilta mitään toimenpiteitä, vaan kaikki nykyiset rekisteritiedot siirtyvät automaattisesti Trafille. Kaikki maistraatin myöntämät asiakirjat ja veneen rekisteritunnus ovat voimassa normaalisti myös jatkossa.

Jatkossa veneiden rekisteröinnin voi tehdä joko sähköisesti, postitse tai veneiden rekisteröintipisteessä

Venerekisterin siirrosta aiheutuu kahden viikon käyttökatko 1.8.—17.8.2014. Katkon aikana ei tehdä rekisteröintejä, mutta rekisteri-ilmoituksia voi kuitenkin lähettää postitse Trafiin tai jättää maistraatin toimipisteisiin.

Venerekisterin siirryttyä Trafille rekisteröintejä voi tehdä 18.8.2014 alkaen kolmella eri tavalla:

  • sähköisesti Trafin nettisivuilla osoitteessa www.trafi.fi/sahkoisetpalvelut
  • veneiden rekisteröintejä suorittavan sopimusrekisteröijän luona tämän toimipisteessä, joita ovat mm. monet veneitä tai venetarvikkeita myyvät liikkeet www.trafi.fi/venerekisteri
  • postitse lähettämällä rekisteri-ilmoitus osoitteeseen Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, PL 1003, 20101 Turku (1.8.2014 alkaen). Laita kuoreen merkintä ”vesikulkuneuvorekisteri”.

Lisätietoja Trafin nettisivuilta www.trafi.fi/venerekisteri, sähköpostitse neuvonta@trafi.fi tai puhelimitse 1.8.2014 alkaen numerosta 029 534 5160.

Lisätietoja:

asiantuntija Sanna Liimatainen, p. 029 534 7219, sanna.liimatainen@trafi.fi

Trafi kehittää aktiivisesti liikennejärjestelmän turvallisuutta, edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä ja vastaa liikennejärjestelmän viranomaistehtävistä. www.trafi.fi

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs