Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Uudet kaivosmessut kokosivat alan toimijat Tampereelle

Tampereen Messut

Uudet kaivosmessut kokosivat alan toimijat Tampereelle

Tiedote.
Julkaistu: 12.09.2013 klo 19:20
Julkaisija: Tampereen Messut

SUOSITUT EUROMINING-MESSUT SAAVAT JATKOA VUONNA 2015

Tampereella järjestettiin 11.-12.9.2013 kansainvälinen kaivosteknologian ammattimessutapahtuma EuroMining 2013. Ensimmäistä kertaa pidetyillä messuilla oli 191 näytteilleasettajaa 11 maasta. Messuihin tutustui 3874 kävijää yli kahdestakymmenestä maasta. Erinomaisen vastaanoton saanut tapahtuma kokosi kaikki merkittävät kaivosteollisuuden toimijat saman katon alle. EuroMiningin myötä otettiin käyttöön myös Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen uusi E-halli. Seuraavat EuroMining-messut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 20.–21. toukokuuta 2015.

– EuroMining 2013 onnistui hienosti ja olemme todella tyytyväisiä uudesta tapahtumasta saamaamme palautteeseen. Myös kävijämäärä ylitti odotuksemme. Kaivosteknologian messuille on ollut selvästi kysyntää ja Tampere osoitti olevansa oikea paikka tämän alan kansainvälisen tapahtuman toteuttamiseen. EuroMining tarjosi alan toimijoille hyvän tilaisuuden kartoittaa näkymiä ja uutuuksia, keskustella alan ajankohtaisista asioista sekä verkostoitua myös ulkomaalaisten toimijoiden kanssa. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen uusi E-halli eli TähtiAreena valmistui sopivasti näille messuille. Uuden tapahtumahallin avajaisia vietettiin kaivosteemalla messujen yhteydessä. Tästä on hyvä aloittaa vuoden 2015 EuroMining-messujen suunnittelu, kertoo toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Tampereen Messut Oy:stä.

– Tampereen EuroMining oli hyvin järjestetty kaivosalan uusi messutapahtuma. Näillä messuilla oli mahdollisuus tavata käytännössä kaikki tämän alan toimijat ja kollegat. On erittäin tärkeää päästä keskustelemaan alan ammattilaisten kesken kaivosteollisuuden haasteista ja mahdollisuuksista sekä tulevaisuuden näkymistä. Keskusteluissa nostettiin laajasti esille myös ympäristökysymykset ja alan toimijoiden vastuu. Kaivosteollisuuden ohella ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvät asiat koskevat kaikkia teollisuuden aloja, sanoo toimitusjohtaja Pekka Perä Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:stä.

Video Pekka Perän haastattelusta julkaistaan 13.9.2013 osoitteessa www.euromining.fi.


Vuoden ympäristöteko 2013 -palkinnon sai kairausurakoitsija Oy Kati Ab

Työ- ja elinkeinoministeriön strateginen johtaja Mari Pantsar-Kallio piti messujen avauspuheenvuoron, jossa hän käsitteli keinoja saada suomalainen kaivannaisteollisuus kestävämmäksi, houkuttelevammaksi ja kilpailukykyisemmäksi. Pantsar-Kallio totesi, että Suomeen halutaan kaivannaisteollisuutta, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. 

Mari Pantsar-Kallion puheenvuorot: www.euromining.fi (Medialle).

Mari Pantsar-Kallio jakoi avajaisseminaarissa myös historian ensimmäisen Vuoden ympäristöteko -palkinnon. Alan uuden tunnustuspalkinnon sai kairausurakoitsija Oy Kati Ab Kalajoki (KATI). Palkinnon otti vastaan KATI:n liiketoimintajohtaja Matti Rautakoski.

– Olemme panostaneet toimintamme ympäristöystävällisyyteen jo yli 10 vuoden ajan. Pidämme Vuoden ympäristöteko 2013 -palkintoa paitsi tunnustuksena tästä työstä, myös kannustimena jatkaa samalla linjalla tulevaisuudessakin. Yrityksemme ydinarvoihin kuuluu ympäröivän luonnon kunnioittaminen ja toiminnan kehittäminen niin, että ympäristövaikutukset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi, toteaa KATI:n liiketoimintajohtaja Matti Rautakoski. 

Palkitsemiseen liittyvät materiaalit: www.euromining.fi (Medialle).

Katso video: Vuoden ympäristöteko 2013 -palkinnon julkistaminen EuroMining-messujen tiedotustilaisuudessa 11.9.2013: www.euromining.fi

EuroMining 2013 -messut olivat Euroopan suurimmat kaivosteknologiamessut. Tapahtuma kokosi saman katon alle kaivos- ja louhintateollisuuden, geologian, rikastus- ja prosessiteollisuuden sekä metallurgian ammattilaiset. Messuilla luotiin katsaus koko tuotantoketjun keskeisiin näkymiin.Tampereen Messut Oy toteutti uuden tapahtuman yhteistyössä Vuorimiesyhdistys ry:n ja Tekesin Green Mining -ohjelman kanssa.


Mediamateriaalit:

  • Tiedotteet, puheenvuorot, kuvat ja videot tapahtumasta mediasivuilla: www.euromining.fi (Medialle).
  • EuroMining 2013 -messujen kuvapankki (Kuvat: Samuli Niva).
  • Lisätiedot ja kuvapyynnöt Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen uudesta E-hallista (TähtiAreena): tanja.jarvensivu(a)tesc.fi



LISÄTIEDOT: www.euromining.fi  

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi
Mikael Wänskä, projektipäällikkö, p. 040 350 0445,
mikael.wanska(a)tampereenmessut.fi
Raimo Pylvänäinen, projektipäällikkö, p. 0400 671 923,
raimo.pylvanainen(a)tampereenmessut.fi
Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi
Aino Paavola, viestintäassistentti, p. 0400 914 877,
aino.paavola(a)tampereenmessut.fi

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs