Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Turun AMK vie oppimisen uutta kulttuuria Brasiliaan ja Indonesiaan

Turun ammattikorkeakoulu

Turun AMK vie oppimisen uutta kulttuuria Brasiliaan ja Indonesiaan

Tiedote.
Julkaistu: 21.08.2015 klo 12:52
Julkaisija: Turun ammattikorkeakoulu

Suomalaiselle koulutusosaamiselle tuntuu olevan nyt kysyntää maailmalla.  Turun ammattikorkeakoulun innovaatiovalmiuksia kehittävä oppimismenetelmä on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Parhaillaan ollaan käynnistämässä koulutusvientihankkeita Brasiliassa ja Indonesiassa.

Tiistaina Turun AMK solmi sopimuksen Brasilian Caxias do Sul´in yliopiston kanssa innovaatio-osaamisen koulutuksesta. Sikäläisiä korkeakouluopettajia valmennetaan toimimaan edelleen kouluttajina, levittäen näin innovaatio-opetusta Brasiliassa. Brasiliaan suuntautuva koulutusyhteistyö sisältää myös muunlaista toimintaa, kuten opiskelijavaihtoa sekä tutkimus- ja kehittämishankkeita meriteollisuudessa.

- Brasiliassa on vahva kansallinen tahtotila korkeakouluopetuksen uudistamisesta. Turun ammattikorkeakoulun innovaatiopedagogiikka on herättänyt kiinnostusta etenkin opiskelijakeskeisyytensä ja käytännöllisyytensä johdosta, kuvailee Turun AMK:n rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila AMK:n markkinoiman uuden oppimisotteen vastaanottoa Brasiliassa.

Eurooppalaisen innovaatiokoulutuksen käytäntöjä viedään myös Indonesian korkeakouluihin INDOPED-hankkeessa, johon on saatu liki miljoonan euron rahoitus EU:n Erasmus+-ohjelmasta. Tarkoituksena on vahvistaa indonesialaisten korkeakoulujen koulutusosaamista ja kilpailukykyä. Mukana on useita eurooppalaisia korkeakouluja Turun AMK: ohella.

Eurooppalainen ja suomalainen koulutusosaaminen on nosteessa ja kasvavaan kysyntään pitäisi olla valmiutta vastata. Koulutusvienti tarjoaa korkeakoulusektorille merkittäviä mahdollisuuksia laajentaa yhteistyöverkostoja ja lisätä ulkoista rahoitusta.

Uudenlaisille oppimismenetelmille suuri tarve

Turun AMK:n koulutusviennissä pääpaino on innovaatiovalmiuksien parantamiseen tähtäävässä oppimisotteessa. AMK:ssa kehitelty innovaatiopedagogiikka on monialaista, kokeilevaa ja käytännönläheistä oppimista. Sille on ominaista myös kansainvälisyys ja yrittäjämäinen toimintatapa. Käytännössä oppimismenetelmä tarkoittaa läheistä yhteyttä työelämään ja yrityksiin.

- Innovaatiopedagogiikka merkitsee uutta oppimisen kulttuuria, jossa tietoa omaksutaan, tuotetaan ja käytetään tavalla, jolla saadaan aikaan innovaatiovalmiuksia, ja se on suunniteltu vastaamaan hyvin käytännönläheisiin tavoitteisiin, kiteyttää koulutusjohtaja Liisa Kairisto-Mertanen.

Uudenlaista oppimista tarvitaan muuttuvassa maailmassa. Verkostot, monialaiset tiimit, tehokas viestintä, epävarmuuden sieto ja ongelmaratkaisutaidot ovat avuja, joilla menestytään. Näitä yritykset tarvitsevat ja niitä pitäisi tuoda ammattisisältöjen lisäksi paremmin esille jo koulutusvaiheessa.

Innovaatiopedagogiikka on tuotteistettu ja rekisteröity Innopeda-tuotemerkiksi, jolla Turun AMK myy osaamistaan koti- ja ulkomaisille oppilaitoksille ja yrityksille.

 

                                                                 Lisätietoja:

                                                                 Rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila

                                                                 vesa.taatila@turkuamk.fi, puh. 050 598 5761

 

                                                                 Koulutusjohtaja Liisa Kairisto-Mertanen

                                                                 liisa.kairisto-mertanen@turkuamk.fi,

                                                                 puh. 050 3854118

Turku on paras opiskelukaupunki. Turun ammattikorkeakoulu on 10 000 osaajan yhteisö – tulevaisuuden teknillinen korkeakoulu ja hyvinvoinnin kehittäjä. Koulutamme käytännön huippuosaajia. #Excellence in Action

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs