Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Taimela odottaa jo tietoa junaliikenteen uudistuksista

SDP Tiedotus

Taimela odottaa jo tietoa junaliikenteen uudistuksista

Tiedote.
Julkaistu: 01.02.2016 klo 13:32
Julkaisija: SDP Tiedotus

 

SDP:n kansanedustaja ja liikennevaliokunnan jäsen Katja Taimela pitää positiivisena, että hallitus kuunteli oppositiota eikä päästä junaliikennettä loppumaan usealla rataosuudella maaliskuun lopussa. Syksyllä hallitus ilmoitti ostoliikenteen leikkauksista, jotka olisivat pysäyttäneet henkilöliikenteen usealla rataosuudella. Kaikkien oppositiopuolueiden yhteinen välikysymys liikennepolitiikasta sai hallituksen perääntymään sen verran, että VR:n velvoiteliikennettä laajennetaan lakkautettaviksi suunnitelluille väleille joulukuuhun asti. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner suunnittelee junaliikenteen vapauttamisen olevan valmis ensi vuoden alussa.

 

”Hyvä ettei liikenne pääse lakkaamaan useimmilla kyseisistä rataosuuksista kokonaan, uutta toimintaa olisi hallituksen suunnitelman mukaan markkinaehtoisesti vaikea enää käynnistää. Y-junan osalta ei vieläkään ole tiedossa korvaavaa liikenneratkaisua, jossa matkustusajat eivät kasvaisi reilusti.” toteaa Taimela.

 

Taimela pitää liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmaa henkilöliikenteen kilpailun avaamisesta ensi vuoden alusta epärealistisena. Kilpailua on avattu vaiheittain muissa maissa usean vuoden, jopa vuosikymmenen aikajänteellä. Suomessa hallitus aikoo saavuttaa saman vuodessa. Ratkaisematta ovat ratakapasiteetin jakaminen, kalustokysymykset ja VR:n voimassa oleva yksinoikeussopimus.

 

”Mitä tulee tapahtumaan raideliikenteen kattavuudessa, kun yksinoikeussopimuksen korvauksena olevasta velvoiteliikenteestä luovutaan? Todennäköisimmin raideliikenteen saavutettavuus tulee laskemaan heikommin kannattavilla osuuksilla” kysyy Taimela ja vastaa.

 

Hallitus luottaa sokeasti markkinaehtoisuuteen, vaikka Euroopasta löytyy runsaasti esimerkkejä miten väärällä tavalla kilpailulle avatut rautatiemarkkinat ovat tuoneet harmia matkustajille ja lisäkustannuksia valtiolle. Taimela pitää epätodennäköisenä, että vielä ensi vuonna olisi rautateillä VR:n kilpailijoita, vaikka kilpailun edellytykset ratkaistaisiinkin. Pelkästään uuden operaattorin turvallisuustarkastuksiin vaadittava aika todennäköisesti ylittää hallituksen aikataulut.

”Odotan ministeri Berneriltä tällä aikataululla hahmotelmia kilpailun järjestämisen tavoista jo julkiseen keskusteluun.” päättää Taimela. 

 

Lisätietoja:
Katja Taimela 050 512 262

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs