Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Saimaankadun ja Kiveriönkadun liikennevalojen ääniopasteen ääni muuttuu

Lahden kaupunki

Saimaankadun ja Kiveriönkadun liikennevalojen ääniopasteen ääni muuttuu

Tiedote.
Julkaistu: 22.06.2015 klo 15:34
Julkaisija: Lahden kaupunki

Saimaankadun ja Kiveriönkadun liikennevalo-ohjatun liittymän ääniopasteen ääni vaihtuu tämän viikon torstaina 25.6. piippaavasta nakuttavaksi.

Nykyisestä piippaavasta äänestä on saatu paljon valituksia lähitaloista sen häiritsevyyden takia. Matalampi nakuttava ääni koetaan piippaavaa ääntä vähemmän häiritseväksi.

Muissa kaupungeissa on saatu paljon positiivisia kokemuksia nakuttavasta äänestä. Se on paitsi vähemmän häiritsevä myös näkövammaiset erottavat paremmin, mistä suunnasta ääni tulee. Päijät-Hämeen näkövammaiset ry on myös kannattanut opasteen äänenvaihdosta kyseisessä liittymässä.

Saatujen kokemusten perusteella lähivuosina on tarkoitus lähteä uusimaan myös muita ääniopasteita.

Suurin osa liikennevalojen ääniopasteista säätyy itsestään taustamelun mukaan. Jos liikenteen melu voimistuu, ääni säätyy voimakkaammalle ja toisin päin.

 

Lisätietoja:

Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo 050 5594100

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyvät vuoden 2016 alusta. Uudessa Lahden kaupungissa asukkaita on noin 120 000.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs