Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Saimaan kanava avataan lauantaina 9.4.2016

Liikennevirasto

Saimaan kanava avataan lauantaina 9.4.2016

Tiedote.
Julkaistu: 05.04.2016 klo 12:00
Julkaisija: Liikennevirasto

Saimaan kanava avataan liikenteelle lauantaiaamuna 9.4.2016. Ensimmäiseksi jäänmurtajat avaavat väylät Lappeenrantaan, Imatralle ja Joutsenoon. Saimaan kanava on Suomen tärkein kanava. Kanavan kautta kuljetetaan paljon esimerkiksi raakapuuta ja raakamineraaleja.

Protector ja Meteor -hinaajat lähtevät avaamaan Saimaan kanavaa jo varhain lauantaiaamuna 9.4.2016. Ensin hinaajat avaavat reitin Etelä-Saimaan satamiin. Tämän jälkeen hinaajista Protector jatkaa kohti pohjoista Saimaata ja Meteor jää avustamaan kanavalle ja eteläiselle Saimaalle. Väyliä avaavien jäänmurtajien liikkeitä voit seurata esimerkiksi MarineTrafficin verkkosivuilta: www.marinetraffic.com/fi.

Saimaan kanavan avaamis- ja sulkemisajankohtaan vaikuttavat aina jääolot. Yleensä kanava suljetaan tammikuun loppupuolella ja avataan uudestaan liikenteelle huhtikuun alussa. Liikennekauden pituuden määrittelevät Suomen ja Venäjän kanavavaltuutetut.

Liikennevirasto muistuttaa, että jäällä liikkujien tulee olla varovaisia avattujen väylien läheisyydessä.

Lisätietoa

Liikennevirasto,
Sisävesiväylät -yksikön päällikkö
Tero Sikiö
puh. 029 534 3409
tero.sikio(at)liikennevirasto.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs