Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Rataverkon viat häiritsivät liikennettä syyskuussa

VR Group

Rataverkon viat häiritsivät liikennettä syyskuussa

Tiedote.
Julkaistu: 07.10.2015 klo 14:38
Julkaisija: VR Group

Syyskuussa rataverkon viat häiritsivät junaliikenteen täsmällisyyttä etenkin kaukoliikenteessä. Tampereen ja Riihimäen välisen rataosuuden kiskovikojen korjaustyöt aiheuttivat pääradalle tilapäisiä nopeusrajoituksia, jotka johtivat junien myöhästymisiin. Nopeusrajoitukset poistuvat lokakuun loppuun mennessä, kun kiskotyöt valmistuvat.

Lähi- ja kaukoliikenteessä junaliikenteen myöhästymisiin vaikutti myös 18.9. pidetty poliittinen mielenilmaus, jonka vuoksi junaliikenne oli pääosin pysähdyksissä klo 6.00−18.00 välisen ajan. Junaliikenteen myöhästymisiä ja peruutuksia kuvaavassa suhdeluvussa ei ole huomioitu 18.9. junaliikenteelle koituneita vaikutuksia*.

VR:n lähijunien täsmällisyys oli syykuussa 88,3 %. Myöhästymisraja on alle kolme minuuttia lähtö- tai määräasemalla. Junavuoroista 1,5 %* oli yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu. Lähijunia kulkee vuorokaudessa noin 800, joista valtaosa HSL-alueella pääkaupunkiseudulla.

VR:n kaukojunista 83,0 % kulki täsmällisesti syyskuussa. Myöhästymisraja on viisi minuuttia. Junavuoroista 1,3 %* myöhästyi yli viisitoista minuuttia tai peruttiin. VR ajaa noin 300 kaukojunavuoroa vuorokaudessa.

Tavaraliikenteen junat kulkivat syyskuussa hyvin aikataulussaan. Täsmällisyys oli 94,5 %. Tavarajunien myöhästymisraja on kolmekymmentä minuuttia. VR Transpoint kuljettaa teollisuuden tuotteita noin 360 tavarajunalla joka vuorokausi.

Yhteistyötä täsmällisyyden takaamiseksi      

VR Group tekee täsmällisyystyötä yhdessä Liikenneviraston ja Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n kanssa. VR vastaa junien liikennöinnistä ja junakaluston kunnosta. Rataverkosta, sen järjestelmistä ja kunnossapidosta vastaa Liikennevirasto. VR Groupin verkkosivuilta löytyvät kuukausittaiset täsmällisyystilastot.  
Ajankohtaista liikennetilannetta voi seurata VR:n verkkosivujen Liikennetilanne-osiosta. Sivuilla näkyvät uusimmat liikennetiedotteet sekä junien ajantasainen täsmällisyystilanne. Junat kartalla -palvelu puolestaan näyttää reaaliaikaisesti, miten junat kulkevat Suomen kartalla. Häiriötilanteista viestitään myös Twitter-tilillä @VRpalvelu

VR Groupin mediadesk palvelee numerossa 0307 0123. Numero on käytössä 24 tuntia vuorokaudessa.

VR Group on monipuolinen, ympäristöystävällinen ja vastuullisesti toimiva matkustuksen, logistiikan ja infran palveluyritys. Konsernissa työskentelee noin 9 000 ammattilaista. VR Group toimii pääasiassa Suomessa, mutta sillä on toimintaa myös ulkomailla, erityisesti Venäjällä ja Ruotsissa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs