Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Postissa 2 500 kesätyöntekijää

Posti Group

Postissa 2 500 kesätyöntekijää

Tiedote.
Julkaistu: 13.06.2016 klo 07:45
Julkaisija: Posti Group

Tänä kesänä Posti tarjoaa kesätyön noin 2 500 henkilölle eri puolilla Suomea. Kesätyöntekijät sijaistavat Postin vakituisia työntekijöitä kesälomien ajan. Heistä suurin osa työskentelee postin- ja lehdenjakelussa, mutta osa myös lajittelussa, kuljetuksessa, varastoissa, asiakaspalvelussa ja hallinnossa.

Iso osa kesätyöntekijöistä on opiskelijoita, joista monet tulevat Postiin kesätöihin yhä uudestaan. Kesäpestien pituudet vaihtelevat muutamasta viikosta koko kesäkauteen, ja suurin osa työskentelee kesä-elokuussa.

- Kesätyö tutustuttaa nuoret työelämään. Me Postissa haluamme kantaa kortemme kekoon ja tarjota nuorille ainutlaatuisia kokemuksia ja monipuolisia työtehtäviä. Suurena konsernina meillä on talo täynnä mahdollisuuksia. Työyhteisönä Posti on tasa-arvoinen, monikulttuurinen ja suvaitsevainen, kertoo johtaja Anna Laine Postin HR:stä. Monikulttuurisuus onkin Postin rikkaus, mistä kertoo se, että työntekijät pelkästään Suomessa edustavat yli 80:aa eri kansalaisuutta.

Posti jälleen mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa

Posti on edellisvuosien tapaan mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Sen myötä Posti sitoutuu noudattamaan hyvän kesätyönantajan periaatteita.

  • Hyvä hakijakokemus ja tiedonsaanti hakuprosessin aikana.
  • Mielekäs ja sopivan haasteellinen työ, opastus työelämään.
  • Hyvä perehdytys ja ohjaaminen turvalliseen työntekoon.
  • Oikeudenmukainen ja tasavertainen kohtelu muiden työntekijöiden kanssa.
  • Kohtuullinen palkka työn vaatimusten ja kokemuksen mukaisesti.
  • Kirjallinen työsopimus ja työtodistus pyytämättä. Palautteen kysyminen.

Tänä keväänä hakemuksia Postin kesätyöpaikkoihin saapui yhteensä 7 000.

Konsernin palveluksessa oli maaliskuun 2016 lopussa lähes 21 000 henkilöä. Näistä Suomessa työskenteli reilut 16 000 henkilöä ja muissa toimintamaissa lähes 5 000 henkilöä. Vuoden 2015 aikana Postiin tuli noin 27 500 työhakemusta.

Kaikkia Postin avoimia työpaikkoja voi selata ja niihin hakea osoitteessa www.posti.com/tyopaikat.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Postin MediaDesk, puh. 020 452 3366 (ma-pe klo 9.00-16.00)
www.posti.com/media

Liitetiedostot

Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta yhdeksässä maassa. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli 1 650 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 22 000 ammattilaisen voimin. Kaikki palvelumme Suomessa ovat hiilineutraaleja. www.posti.com.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs