Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Myrskyjen jäljiltä tasoristeyksissä tulee olla vielä tavallistakin tarkempi

Trafi

Myrskyjen jäljiltä tasoristeyksissä tulee olla vielä tavallistakin tarkempi

Tiedote.
Julkaistu: 18.11.2013 klo 10:59
Julkaisija: Trafi

Viikonlopun myrskyn ja muiden vastaavien sään ääriolosuhteiden jälkeen tasoristeysten varotuslaitteet saattavat olla epäkunnossa pitkäänkin. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi muistuttaa, että tasoristeyksissä on oltava tällä hetkellä vielä tavallistakin tarkempi.

”Tasoristeysten varoituslaitteet voivat olla kokonaan poissa toiminnasta tai toimia epävakaasti. Tarkkana on oltava myös tutuissa tasoristeyksissä”, painottaa rautatiejohtaja Yrjö Mäkelä: ”Myrskyvahingot liikenteessä eivät korjaudu samalla hetkellä, kun ilma selkenee.”

Myös ilman varoituslaitteita olevissa tasoristeyksissä tulisi olla tavallista varovaisempi, sillä myrskytuhot ovat voineet heikentää näkyvyyttä. Trafi muistuttaa myös, että osassa tasoristeyksistä on jo sinänsä huono näkyvyys joko tien ja radan tulokulman vuoksi tai sen vuoksi, että tasoristeys on ylämäessä radan ollessa tietä ylempänä.

 

Lisätietoja:
rautatiejohtaja Yrjö Mäkelä, p. 029 534 6825, yrjo.makela(at)trafi.fi
erityisasiantuntija Ville Vainiomäki, p. 029 534 6891, ville.vainiomaki(at)trafi.fi

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kehittää aktiivisesti liikennejärjestelmän turvallisuutta, edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä ja vastaa liikennejärjestelmän viranomaistehtävistä. www.trafi.fi

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs