Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Mopokortti 15 vuotta

Trafi

Mopokortti 15 vuotta

Tiedote.
Julkaistu: 29.06.2015 klo 10:46
Julkaisija: Trafi

Vuonna 2000 mopokortti tuli pakolliseksi vuonna 1985 tai sen jälkeen syntyneille mopoilijoille. Mopokortin sai suorittamalla kirjallisen kokeen, joka sisälsi teoria- ja kuvaosuuden. Minkäänlaista opetusta mopokortin suorittamisen yhteydessä ei silloin vaadittu ja hyväksytysti kokeen suorittanut 15 vuotta täyttänyt nuori sai mopokortin ja siten oikeuden huristella mopolla kylän raitilla.

Yksi ensimmäisistä mopokortin suorittaneista oli hyvinkääläinen Juha-Matti Sivula, joka suoritti mopokortin teoriakokeen hyväksytysti 3.1.2000. ”Täytyy myöntää, että silloin 15-vuotiaana teoriakoe tuntui ylimääräiseltä pahalta. Nyt kun näin aikuisena ja viisastuneena asiaa miettii, niin olihan se hyvä, että joutui opiskelemaan liikennesäännöt ennen kuin tuonne liikenteeseen pääsi ajelemaan. Ja kyllähän se helpotti henkilöautokortin saamista, kun liikennesäännöt olivat jo hanskassa”, kertoo Sivula. ”En ole ollut ikinä mopon kanssa onnettomuudessa vaikka paljon ajelinkin. Aika pian mopokortin saamisen jälkeen pääsin töihin Seinäjoelle ja aina joskus tuli ajeltua työmatka mopolla. Siinä meni aikaa kotvasen ja matkaa kertyi Alajärveltä noin 60 km suunta. Mopoilu toi siis ainakin minulle vapautta” summaa Sivula.

Vuodesta 2011 alkaen mopokorttia mielivän on pitänyt osallistua teoria- ja ajo-opetukseen sekä suorittaa teoriakoe. Lisäksi tulee läpäistä mopon käsittelykoe. ”Opetuksen ja käsittelykokeen tultua pakolliseksi on sekä kuolemaan johtaneet onnettomuudet että loukkaantumiset olleet koko ajan laskussa. Kuolleiden mopoilijoiden määrä on laskenut kuudesosaan huippuvuosien lukemista (13->2). Loukkaantuneiden määrä on laskenut 40 prosenttia (1124->652),” kertoo erityisasiantuntija Veijo Tuononen. Mopoauton ajo-oikeutta ei ole enää saanut tavallisella mopokortilla 19.1.2013 lähtien, vaan se vaatii oman korttinsa. Mopoautoilijat suorittavat oman kurssinsa päätteeksi ajokokeen liikenteessä.

Mopokortti myönnetty jo yli 440 000 nuorelle

Vuonna 2001 myönnettiin mopokortteja 16 500 ja myönnettyjen korttien määrä nousi jyrkästi vuoteen 2009 asti, jolloin mopokortteja myönnettiin yli 41 000. Vuoden 2014 loppuun mennessä mopokortti on myönnetty jo yli 440 000 suomalaiselle. Mopokortin suorittaneista 42 % on tyttöjä ja 58 % poikia. Tyttöjen osuus mopokortin suorittaneista on kasvanut vuosi vuodelta. Kun vuonna 2001 tyttöjen osuus oli 24 %, vuonna 2014 mopokortin suorittaneista oli tyttöjä jo 40 %.                

Lisätietoja

erityisasiantuntija Veijo Tuononen, p. 029 5345 556, Sähköposti veijo.tuononen@trafi.fi                            

 

 

Liitetiedostot

Trafi on liikenteen viranomainen ja liikennealan vahva asiantuntija, joka toimii rohkeasti vastuullisen liikenteen puolesta. www.trafi.fi, twitter.com/Trafi_Finlandfacebook.com/Trafi.Finland

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs