Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » LIIKENNETIEDOTE: Kansainväliset Alihankinta-messut 16.−18.9.2014 Tampereella

Tampereen Messut

LIIKENNETIEDOTE: Kansainväliset Alihankinta-messut 16.−18.9.2014 Tampereella

Tiedote.
Julkaistu: 11.09.2014 klo 19:40
Julkaisija: Tampereen Messut

Tiistaista torstaihin 16.−18. syyskuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen läheisyydessä autoilevia varoitetaan ruuhkista. Kansainväliset Alihankinta-messut vilkastuttavat Tampereen läntisen kehätien, Sarankulman, Härmälän ja Hatanpään liikennettä messupäivinä etenkin klo 8.30−11 ja klo 16–18 välisinä aikoina. Jonotusaika ruuhkahuippuina voi olla noin puoli tuntia. Alueen asukkaita ja messuosallistujia kehotetaan varaamaan tavallista enemmän aikaa matkantekoon ja mahdollisuuksien mukaan käyttämään vaihtoehtoisia reittejä erityisesti tiistaina aamupäivällä ja torstaina iltapäivällä.

Alihankinta-messuista aiheutuvia ruuhkia pyritään vähentämään etäpysäköintimahdollisuudella Ideaparkissa, Ikeassa ja kauppakeskus Veskassa sekä maksuttomilla bussikuljetuksilla, joita liikennöidään etäpysäköintialueiden lisäksi myös Tampereen rautatieasemalta. Ilmaiset bussikuljetukset ehkäisevät osittain isojen liikenneruuhkien syntymistä ja pysäköintiongelmia sekä tarjoavat kävijöille mahdollisuuden tulla kätevästi tutustumaan messuihin. Alihankinta on Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma, jossa on 1000 näytteilleasettajaa ja noin 20 000 messuvierasta kolmen päivän aikana.
Pysäköinti Alihankinta-messuilla


Ilmaiset bussikuljetukset Tampereen rautatieasemalta  

Alihankinta-messuille on ilmainen bussikuljetus Tampereen rautatieasemalta. Alihankinta Express -tunnuksilla merkityt bussit liikennöivät Tampereen rautatieaseman ja Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen välillä kaikkina messupäivinä (ti–to) klo 8–17. Bussit lähtevät päätepysäkeiltä puolen tunnin välein, tasalta ja puolelta. Viimeinen paluukuljetus rautatieasemalle ti–ke klo 17.30, to klo 16.30.


Ilmaiset bussikuljetukset Ideaparkin ja Ikean etäpysäköintialueilta – uusi etäparkki myös Veskassa

Messuvieraille on maksuton etäpysäköintimahdollisuus Lempäälän Ideaparkin pysäköintialueella
(P-Ideapark, Ideaparkinkatu 4, Lempäälä) ja Ikean pysäköintialueella (P-Ikea, Leppästensuonkatu 4, Tampere) sekä uutena Pirkkalan kauppakeskus Veskan pysäköintialueella (P-Veska, Saapastie 2, Pirkkala).  

Alihankinta EXPRESS -tunnuksilla merkityt bussit liikennöivät Ideaparkin ja Messu- ja Urheilukeskuksen välillä kaikkina messupäivinä. Ajoaika on noin 15 min. Lähdöt Ideaparkista puolen tunnin välein klo 8–17. Paluukuljetukset Messu- ja Urheilukeskuksesta puolen tunnin välein klo 8.30–17.30 (to klo 16.30 asti). Etäpysäköintiin varattu alue sijaitsee kaakkoispäädyssä (Marimekon myymälän pääty).

Alihankinta EXPRESS -tunnuksilla merkityt bussit liikennöivät myös Ikean ja Messu- ja Urheilukeskuksen välillä kaikkina messupäivinä. Ajoaika on noin 10 min. Lähdöt Ikeasta ja Messu- ja Urheilukeskuksesta 15 minuutin välein klo 8–17 välisenä aikana. Paluukuljetukset Messu- ja Urheilukeskuksesta vartin välein klo 8.30–17.30 (to klo 16.30 asti). Etäpysäköintiin varattu alue sijaitsee Ikean eteläpuolella.

Alihankinta-tunnuksilla merkitty non-stop-bussikuljetus kulkee tauotta messujen aukioloaikoina Veskan pysäkin sekä Messu- ja Urheilukeskuksen ja Ilmailunkadun suuntaisen pysäköintialueen pysäkkien väliä. Aamun ensimmäinen non-stop-kuljetus lähtee klo 8 Ilmailunkadun päästä. Iltapäivän viimeinen reitti ajetaan tiistaina ja keskiviikkona klo 17 ja torstaina klo 16 Messu- ja Urheilukeskukselta Ilmailunkatua Veskalle. Ajoaika on noin 2 min. Etäpysäköintiin varattu alue sijaitsee Veskan kaakkoiskulmassa. Pysäköintipaikkoja on rajoitetusti.


Messujärjestäjä suosittelee bussikuljetuksia – pysäköintipaikkoja rajoitetusti

Tampereen joukkoliikenteen reittiuudistuksen myötä linja 14 liikennöi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen. Reitti kulkee Tampereen rautatieaseman (pysäkki Stockmannin edessä), Keskustorin sekä Tampereen linja-autoaseman kautta. Lisäksi messupäivien ajan liikennöi ylimääräinen linja Y14, joka ajaa linjan 14 lyhennettyä reittiä välillä Tampereen rautatieasema – Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (aikataulut.tampere.fi, aikataulut.tampere.fi/mobile).

Messu- ja Urheilukeskuksen pysäköintialueella on 3300 pysäköintipaikkaa. Pysäköinti alueella on maksullinen (5 euroa, lipuke tarkistetaan alueelta poistuttaessa). Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC) sijaitsee osoitteessa Ilmailunkatu 20. Saapuminen Alihankinta-messuille

Alihankinta-messut ovat avoinna tiistaina 16.9. ja keskiviikkona 17.9. klo 9–17, torstaina 18.9. klo 9–16. Tarkempi messuinfo, kartat ja ajo-ohjeet osoitteessa www.alihankinta.fi (Messuinfo).


LISÄTIEDOT: www.alihankinta.fi
Twitter: @Alihankinta
Mediamateriaalit: www.alihankinta.fi (Medialle), median akkreditoituminen

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi

Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi
Mikko Savolainen, tekninen päällikkö, p. 050 587 0134,
mikko.savolainen(a)tampereenmessut.fi

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs