Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Lapinlahdella nähty lapsia leikkimässä rautatiellä

Liikennevirasto

Lapinlahdella nähty lapsia leikkimässä rautatiellä

Tiedote.
Julkaistu: 05.09.2016 klo 14:04
Julkaisija: Liikennevirasto

Lapinlahdella on nähty viime viikonloppuna lapsia leikkimässä rautatiellä. Asiaton oleskelu rautatiealueella on aina vaarallista, sillä rataverkolla liikkuu matkustajajunien lisäksi tavarajunia sekä radan kunnossapitokalustoa. Liikennevirasto pyytää vanhempia ja opettajia muistuttamaan lapsia ja nuoria rautateiden vaaroista, jotta vastaavat vaaratilanteet eivät enää toistuisi.

Lapinlahdella lapset ovat löytäneet itselleen vaarallisen oleskelu- ja leikkipaikan: rautatien. Lapset ovat viime viikonloppuna muun muassa hyppineet kiskoille ja heti perään pois. Junan kuljettajan mukaan on näyttänyt siltä, että lapsilla oli jonkinlainen peli tai leikki käynnissä. Tämä on huolestuttavaa, sillä asiaton oleskelu rautatiealueella on aina äärimmäisen vaarallista ja lailla kiellettyä.

"Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ajoissa, jos on keskittynyt esimerkiksi kuvien ottamiseen tai leikkimiseen. Juna ei voi myöskään väistää ja sen pysähtymismatka on useita satoja metrejä", muistuttaa yksikön päällikkö Marko Tuominen Liikenneviraston liikenne- ja työturvallisuusyksiköstä.

Junan alle jääminen ei ole ainoa riski rautatiealueella. Myös ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran. Ratapihoilla seisovien vaunujen päälle kiipeäminen on kielletty välittömän hengenvaaran vuoksi.

Liikenneviraston lisäksi myös poliisi on huolestunut lasten ja nuorten oleskelusta radalla. Radalla oleskelusta aiheutuu valitettavan usein poliisitehtäviä, jopa suru-uutisen viemistä nuorten vanhemmille.

Ota rautateiden vaarallisuus puheeksi lasten ja nuorten kanssa

Liikennevirasto toivoo, että lapset ja nuoret eivät ottaisi turhia riskejä, joiden vaarallisuutta he eivät välttämättä ymmärrä. Rautateiden vaarallisuudesta on tärkeä keskustella, jotta lapset ja nuoret tietäisivät asiattoman oleskelun riskit. Esimerkiksi seuraavista asioista kannattaa keskustella joko koulussa tai kotona:

• Radan ylittäminen muusta kuin virallisesta radan ylityskohdasta on vaarallista ja sen takia kiellettyä.

• Asiaton oleskelu rautatiealueella (esimerkiksi raiteilla ja ratapihalla) on vaarallista ja kiellettyä.

• Ilkivalta (esimerkiksi kiven, polkupyörän tai muun esteen asettaminen raiteille) on kiellettyä ja vaarallista, myös tekijälle itselleen.

• Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi ja niiden lähestymistä ei välttämättä huomaa ajoissa.

• Junan pysähtymismatka on useita satoja metrejä, eikä se voi väistää.

• Rataverkolla liikkuu paljon erityyppisiä junia, joiden aikataulut muuttuvat usein.

Keskusteluiden tukena voi hyödyntää esimerkiksi http://www.rautatieturvallisuus.fi/kasvattajille -sivuilta löytyviä materiaaleja.

Lisätiedot

Rautatietoimintojen turvallisuuspäällikkö Marko Tuominen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3981 tai etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi

 

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi

Trafikverket möjliggör fungerande, effektiva och trygga resor och transporter. www.trafikverket.fi  

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs