Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Kt 77 Viitasaari -hankkeen urakkasopimus allekirjoitettiin

Liikennevirasto

Kt 77 Viitasaari -hankkeen urakkasopimus allekirjoitettiin

Tiedote.
Julkaistu: 26.05.2015 klo 12:24
Julkaisija: Liikennevirasto

Liikennevirasto ja Destia ovat tänään allekirjoittaneet kantatie 77 parantamisen urakkasopimuksen. Liikennevirasto parantaa Taimoniemen ja Keiteleen välistä kantatietä 22 km matkalta.

Urakkasopimus on arvoltaan 11 milj. euroa ja muotona on suunnittele ja toteuta -urakka. "Tekeminen alkaa heti. Suunnitteluvaihe on käynnistynyt ja valmistelevat työt maastossa alkavat tällä viikolla", kertoo hankkeen projektipäällikkö Jarmo Niskanen. Hanke valmistuu arvion mukaan vuonna 2016.

Hankkeessa parannetaan kantatien turvallisuutta paremmilla liityntäjärjestelyillä ja tasoitetaan raskaan liikenteen kannalta haastavia korkeuseroja ja jyrkkiä kaarteita. Tietä levennetään, liittymiin rakennetaan valaistusta ja myös tienpiennarta levennetään kevyttä liikennettä varten.

Kesäkuussa ensimmäiset liikennejärjestelyt

Tietä parannetaan nykyiselle paikalleen, joten hanke aiheuttaa haittaa liikenteelle. "Juhannuksen jälkeen liikenne ohjataan kiertotielle, joka pidentää matkaa 19 kilometrillä. Tämä järjestely on voimassa elokuun loppuun. Kiertotiejärjestelyn aikana saamme kuitenkin tehtyä kaikkein hankalimman yhteysvälin, Kymönkoskentien ja Toulaudentien välisen osuuden kantatiellä 77. Kyseisellä osuudella tehdään hankkeen suurimmat maansiirtotyöt", sanoo Niskanen.

Kantatie 77 on merkittävä länsirannikon ja Itä-Suomen välinen poikittainen tieyhteys.

 

Lisätietoja:

projektipäällikkö Jarmo Niskanen p. 0295 024 878

jarmo.niskanen@liikennevirasto.fi

 

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi

Trafikverket möjliggör fungerande, effektiva och trygga resor och transporter. www.trafikverket.fi  

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs