Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Kantatie 77:n parantaminen – kiertotie käytössä syyskuun puoleen väliin asti

Liikennevirasto

Kantatie 77:n parantaminen – kiertotie käytössä syyskuun puoleen väliin asti

Tiedote.
Julkaistu: 31.07.2015 klo 12:35
Julkaisija: Liikennevirasto

Liikennevirasto aloitti kesällä kantatie 77:n parannushankkeeseen kuuluvan Taimoniemen (valtatie 4) ja Keiteleen välisen tieosuuden parantamisen. Hanke koskee noin 22 kilometrin tieosuutta, joka parannetaan kantatietasoiseksi väyläksi.

Osana hanketta suora yhteys välillä Vesannontie ja Toulaudentie on katkaistu ja kaikki tieosuutta normaalisti käyttävä liikenne, mukaan lukien ammattiliikenne, on ohjattu kiertotielle. Kiertotie pidentää matkaa 19 kilometrillä. Alustavan suunnitelman mukaan järjestelyn oli tarkoitus olla käytössä elokuun loppuun saakka.

Kt 77 parantaminen on edennyt aikataulussa lukuun ottamatta Elenia Oy:n sähkölinjojen siirtoja. Tällä hetkellä Elenian sähkölinjojen siirrot ovat myöhässä noin kuukauden, minkä takia louhintatöitä ei ole pystytty aloittamaan sähkölinjojen alueella.

Tässä viivästyksestä johtuen tieosuus on suljettu suunniteltua pidempään ja kiertotien käyttöaikaa jatketaan kahdella viikolla 14.9.2015 saakka. Tämä on liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta parempi vaihtoehto kuin liikenteen päästäminen työmaa-alueelle.

Pahoittelemme alueen asukkaille ja liikenteelle aiheutuvaa haittaa.

 

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Jarmo Niskanen
p. 0295 34 3127
jarmo.niskanen@liikennevirasto.fi

Hankkeesta löytyy tietoa myös netistä www.liikennevirasto.fi/kt77

Kantatie 77 parantaminen välillä Viitasaari–Keitele -hankkeen tavoitteena on kaikkien tienkäyttäjien turvallisuuden lisääminen ja liikenteen sujuvuuden varmistaminen tärkeällä länsirannikon ja Itä-Suomen välisellä poikittaisella tieyhteydellä. Hankkeessa muun muassa parannetaan näkyvyyttä ja vähennetään korkeuseroja ja tien kaltevuutta. Tietä myös levennetään. Hanke käynnistyi kesällä 2015 ja se valmistuu vuonna 2016.

 

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

www.liikennevirasto.fi

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs