Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Ihmepuutarhaa voi jälleen ihastella päärautatieasemalla

VR Group

Ihmepuutarhaa voi jälleen ihastella päärautatieasemalla

Tiedote.
Julkaistu: 12.05.2014 klo 11:49
Julkaisija: VR Group

Helsingin päärautatieasemalle kohonnut Ihmepuutarha ammentaa tänä vuonna inspiraatiota Suomen monimuotoisesta luonnosta ja suomalaisuudesta. Yleisöavajaisia vietetään 13. toukokuuta klo 12.

GreenCaren yks-kaks-kaunista-ajatteluun pohjautuva Ihmepuutarha kukkii Helsingin päärautatieasemalla jo kolmatta kertaa. Toukokuusta elokuun loppuun ilahduttavan Ihmepuutarhan toteuttavat yhteistyössä VR Group, GreenCare, Puutarha Tahvoset Oy sekä Clear Channel.

– Ihmepuutarha on kerännyt kiitosta, ja halusimme toteuttaa hankkeen tänäkin kesänä matkustajien iloksi. Ihmepuutarha lisää laiturialueen viihtyisyyttä ja heijastaa ympäristöarvojamme, perustelee VR Groupin Brand Manager Inari Rummukainen

Ohikulkijat voivat pysähtyä hetkeksi ihastelemaan vehreitä istutuksia ja kukkaloistoa. Kotipuutarhurit voivat poimia asemalta vinkkejä ja ideoita omalle pihalleen tai parvekkeelleen. Asema-alue herää kesän aikana eloon myös erilaisissa tapahtumissa.

– Tänäkin vuonna Ihmepuutarha innostaa ja antaa vinkkejä helppoon puutarhanhoitoon. Laadukkaiden suomalaiseen puutarhaan suunniteltujen hoitotuotteiden ansioista kukoistus säilyy koko kesän niin Ihmepuutarhassa kuin kotipuutarhassa, vinkkaa GreenCare-tuotteiden markkinointipäällikkö Sanna Höhnle

Vuodenajat inspiroivat voittajatyötä

Kilpailun Ihmepuutarhan suunnittelusta ja toteuttamisesta voittivat tänä vuonna kaarinalaisen ammattiopisto Livian puutarha-alan opiskelijat. Innokas seitsenhenkinen ryhmä toteutti hankkeen osana kurssiohjelmaansa.

– Opiskelijat ovat rakentaneet istutukset osioihin, jotka hehkuvat eri vuodenaikojen sävyissä. Suomalaisuus tulee esille somistuksessa: mukana on niin koivikko, laituri, nuotio kuin rautakautinen kuppikivi eli uhrauspaikkakin, kertoo opiskelijaryhmää luotsaava opettaja Maarit Haapamäki.

Viimeiset tavarat, mullat ja istutukset kannettiin ja aseteltiin paikoilleen viikonlopun aikana, kun Ihmepuutarhaa rakennettiin. Tämän vuoden uutuutena kukkaistutuksia tuotiin laiturialueen lisäksi Elielinaukion sisäänkäynnin yhteyteen.

– Ihmepuutarhaan pyrittiin valitsemaan mahdollisimman paljon kotimaisia kasvilajikkeita, Suomen oloihin sopivia maailman uutuuksia ja kausikukkia. Puutarha muuttaa kesän edetessä muotoaan sen mukaan, milloin mikäkin laji kukkii, kuvailee Puutarha Tahvoset Oy:n puutarhuri Sanna Tahvonen.

VR Group on monipuolinen, ympäristöystävällinen ja vastuullisesti toimiva matkustuksen, logistiikan ja infrarakentamisen palveluyritys. Konsernissa työskentelee yli 10 000 ammattilaista. VR Group toimii pääasiassa Suomessa, mutta sillä on toimintaa myös ulkomailla, erityisesti Venäjällä ja Ruotsissa.

Suomalainen GreenCare on puutarhanhoidon asiantuntija, joka tarjoaa tuotteet helppoon puutarhanhoitoon. Tuotevalikoimaan kuuluvat lannoitteet, kasvualustat, nurmikonsiemenet, kompostointituotteet ja puutarhakatteet. Lue lisää: www.greencare.fi. GreenCare on osa suomalaista vuonna 1883 perustettua perheyhtiötä Berner Oy:tä. Berner on markkinoinnin ja myynnin moniosaaja, joka toimii usealla eri alalla.

Puutarha Tahvoset Oy on erikoistunut hedelmä- ja koristekasvien astiataimituotantoon ja myyntiin. Puutarha Tahvoset Oy on toiminut Raaseporin Pohjankurussa jo yli 50 vuoden ajan. Taimistolta toimitetaan vuosittain yli 800 000 astiatainta ja yli miljoona mansikantainta puutarhamyymälöihin ja viljelijöille eri puolelle Suomea.

Clear Channel Suomi on kodin ulkopuolisen mainonnan asiantuntija. Clear Channel tarjoaa mediaratkaisuja siellä missä kuluttajat ovat, viettävät aikaansa ja tekevät ostoksia – ulkona tavoitat ostovoiman. Clear Channelilla on myös Suomen kattavin digitaalinen vuorovaikutteinen ulkomainosverkosto.

Ihmepuutarha-hanke tuo puutarhaharrastuksen jokaisen ulottuville hauskalla tavalla. Lue lisää: www.ihmepuutarha.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs