Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Elokuussa hukkui 15 suomalaista

Trafi

Elokuussa hukkui 15 suomalaista

Tiedote.
Julkaistu: 09.09.2011 klo 13:40
Julkaisija: Trafi

Tänä vuonna on elokuun loppuun mennessä hukkunut yhteensä 96 henkilöä, näistä 10 naista. Tämä on peräti 34 hukkunutta vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna, ja vähiten koko 2000-luvulla. Eniten hukkuneita on ollut Länsi-Suomessa, yhteensä 36 henkilöä.

Elokuussa hukkui 15 henkilöä (14 miestä ja yksi nainen), mikä on 6 hukkunutta vähemmän kuin viime elokuussa, selviää Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämistä ennakkotiedoista.

Viisaasti Vesillä -kampanja haluaa kiittää kaikkia vanhempia ja huoltajia lastensa valvomisesta: kesällä ei ole hukkunut yhtään lasta.

Lisätietoja hukkumisista: www.suh.fi/hukkumistilastot

Viisaasti myös viilenevillä vesillä

Viisaasti Vesillä -kampanja muistuttaa vesien viilenemisestä. Vedet ovat alkaneet viilentyä, joten saunasta uimaan pulahtajien kannattaa vilvoitella hiukan pidempään ennen veteen menoa. Koska illat pimenevät, ei vesille tule lähteä yksin. Toisen uintia voi pitää silmällä esim. rannalta tai soutaa vierellä. Oma uimataito kannattaa arvioida realistisesti ja uida sen mukaan. Alkoholi ei sovi vesille.

Vesien viiletessä on hyvä liikkua myös veneellä asian mukaisin varustein. Veneilijän perusvarusteita ovat pelastusliivit, ensiapulaukku, äyskäri, airot ja vesitiiviisti pakattu matkapuhelin.

Veneen tyyppi, matkan pituus ja vuodenaika vaikuttavat siihen, miten muuten veneretkelle varustaudutaan. Sääennuste tulee aina tarkistaa ja harkita vesille lähtöä sen mukaan. Myös matkan kohde, suunniteltu reitti ja arvioitu saapumisaika on hyvä kertoa läheisille.

Viisaasti Vesillä -kiertue on päättynyt

Elokuulle asti ”Mitä sinun mustasta laatikostasi kuuluisi?” -teemalla näkynyt kiertue on päättynyt. Viisaasti vesillä -kiertue kiittää kaikkia katsojia, osallistujia ja mukana olleita. Kiertueen kuulumisia voi edelleen käydä lukemassa osoitteessa www.viisaastivesilla.fi.

Lisätietoja

Kampanjan puheenjohtaja, suunnittelija Kaarina Tamminiemi, Terveyden edistämisen keskus, puh. 040 577 4614, kaarina.tamminiemi(at)tekry.fi

Koulutussuunnittelija Malla Grönlund, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto SUH, puh. 0400 955 240, malla.gronlund(at)suh.fi

Viisaasti Vesillä on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin, Rajavartiolaitoksen, Poliisin, Terveyden edistämisen keskuksen, sisäasiainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton yhteiskampanja. Yhteistyökumppaneita ovat lisäksi Suomen Meripelastusseura, Suomi-veneet Oy ja Konekesko Oy.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kehittää aktiivisesti liikennejärjestelmän turvallisuutta, edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä ja vastaa liikennejärjestelmän sääntely- ja valvontatehtävistä. www.trafi.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs