Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Alusten rikkipäästöjen kaukovalvonta alkoi

Trafi

Alusten rikkipäästöjen kaukovalvonta alkoi

Tiedote.
Julkaistu: 05.07.2016 klo 13:53
Julkaisija: Trafi

Rikkipäästöjen kaukovalvonta lisää valvonnan kattavuutta huomattavasti. Kattavuus voi nousta jopa tuhansiin aluksiin.

Trafi aloitti alusten rikkipäästöjen kaukomonitoroinnin turkulaisen Kine Robot Solutions Oy:n kanssa. Kine tuottaa monitorointipalvelua yhden liikkuvan sekä viiden kiinteästi paikallaan sijaitsevan havaintoaseman avulla. Kaukomonitoroinnin avulla viranomaisvalvonnan kattavuus kasvaa huomattavasti, kun havaintoasemien läheisyydessä kulkevien alusten käyttämien polttoaineiden rikkipitoisuudet saadaan selville.

”Jos aiemmin olemme pystyneet valvonnan avulla tarkastamaan parisataa alusta, niin tällä uudella ja nykyaikaisella tekniikalla valvonnan kattavuus kasvaa tuhansiin aluksiin”, osastopäällikkö Juha-Matti Korsi kommentoi.

Alusten käyttämän polttoaineen rikkipitoisuus mitataan laivareittien varrelta pakokaasuvanan sisältämien kaasujen perusteella. Polttoaineen rikkipitoisuuden raja Itämerellä on 0,1 %. Mikäli alusta monitoroidessa havaitaan sallittua korkeampi rikkipitoisuus, asiasta lähtee viesti Trafin päivystävälle tarkastajalle, joka voi näin kohdentaa alustarkastuksen suoraan mahdolliseen sääntöjenrikkojaan.

”Tämä projekti on mahdollistanut Kinelle automaattisen laitteiden välisen M2M-kommunikaation tuomisen osaksi viranomaisvalvontatoimintaa. Pystymme suorittamaan päästömittausta hyvin vaativissa olosuhteissa ja etäisyyksistä riippumatta. Automaattinen M2M-kommunikaatio sekä erilaiset etävalvontateknologiat mahdollistavat täysin omatoimisien mittausasemien sijoittamisen aina ulkosaaristoon asti”, Kinen toimitusjohtaja Jyrki Vilo kertoo.

Itämeren alueella alusten tiukennettu rikkipäästöraja astui voimaan vuoden 2015 alussa. Rikkipäästörajan noudattamista on aiemmin valvottu tekemällä alustarkastuksia sekä ottamalla alustarkastusten yhteydessä polttoainenäytteitä, jotka on edelleen toimitettu akreditoidun laboratorion analysoitavaksi.

Viime vuonna alustarkastuksia suoritettiin 160 kappaletta, ja näistä 7:ssä todettiin sallitun rikkipitoisuusrajan lieviä ylityksiä.

Trafi järjesti vuoden 2015 lopulla hankintakilpailutuksen alusten rikkipäästöjen kaukomonitoroinnin järjestämiseksi. Kilpailutuksen voitti Kine Robot Solutions Oy, ja kuluvan vuoden maaliskuussa Trafi ja Kine solmivat sopimuksen, jonka perusteella yhtiö toimittaa Trafille alusten pakokaasujen monitoroinnilla saatavaa dataa. Hankinta on osa EU:n rahoittamaa ja Euroopan unionin Itämeren alueen strategian lippulaivahankkeen aseman saanutta CompMon projektia.

Lisätietoja

Trafi
yksikönpäällikkö Matti Latvalahti, matti.latvalahti@trafi.fi, p. 029 5347 066

Kine Robots Oy
toimitusjohtaja Jyrki Vilo, jyrki.vilo@kine.fi, p. 050 469 4002

Lisätietoja CompMon-hankkeesta

Liitetiedostot

Trafi on liikenteen viranomainen ja liikennealan vahva asiantuntija, joka toimii rohkeasti vastuullisen liikenteen puolesta. www.trafi.fi, twitter.com/Trafi_Finlandfacebook.com/Trafi.Finland, instagram.com/trafi_finland/

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs