Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Logistiikka ja liikenne » Ajoneuvojen ensirekisteröinnit kääntyivät nousuun – tänä vuonna romutuspalkkio lisännee ensirekisteröintejä

Trafi

Ajoneuvojen ensirekisteröinnit kääntyivät nousuun – tänä vuonna romutuspalkkio lisännee ensirekisteröintejä

Tiedote.
Julkaistu: 08.01.2015 klo 13:52
Julkaisija: Trafi

Uusia ajoneuvoja rekisteröitiin viime vuonna 174 119, mikä on 1,2 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvoivat viime vuonna 2,7 % ja Trafi arvioi kasvun jatkuvan myös tänä vuonna mm. romutuspalkkiokokeilun ansiosta.

Uusi auto lähtee useimmiten 52-vuotiaan miehen matkaan. Viime vuonna ensirekisteröidyn henkilöauton hankkineiden naisten keski-ikä oli hiukan miehiä alempi eli noin 51 vuotta. ”Mielenkiintoista onkin nähdä, vaikuttaako romutuspalkkiokokeilu jotenkin myös auton hankkijoiden ikäjakaumaan”, pohtii tietojohtaja Juha Kenraali.

Vaihtoehtoisia energialähteitä käyttävien henkilöautojen osuus on vielä pieni, mutta niiden suosio on kasvussa, erityisesti lisääntyivät sähköhenkilöautojen ensirekisteröinnit.

Romutuspalkkiokokeilu näkynee myös henkilöautojen ensirekisteröinneissä

Trafi arvioi, että vuonna 2015 voidaan päästä lähelle 110 000 ensirekisteröityä henkilöautoa. ”Uskomme, että romutuspalkkiokokeilu tuo omalta osaltaan piristystä uusien autojen ensirekisteröintiin”, toteaa Kenraali.

Romutuspalkkiokokeilun tavoitteena on uudistaa Suomen eurooppalaisittain iäkästä autokantaa. ”Tarkoituksena on saada oikeasti käytöstä poistetut autot romutettua virallisia kanavia myöten sekä samalla tukea autojen vaihtamista uudempiin, jotta liikenteessä olevat autot olisivat nykyistä ympäristöystävällisempiä ja turvallisempia”, summaa Kenraali.

Trafin arvio perustuu sekä pidemmän aikavälin että viime kuukausien rekisteröintimäärien kehitykseen. Riippuen talouden suunnasta ja muutoksista ensirekisteröityjen määrä voi elää muutamalla tuhannella suuntaan tai toiseen.

Sähkökäyttöisten henkilöautojen ensirekisteröinneissä huima kasvu

Sähkökäyttöisten henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet reilusti viime vuonna. Vuonna 2014 ensirekisteröitiin yhteensä 183 sähkökäyttöistä henkilöautoa, kun vuotta aikaisemmin niitä rekisteröitiin vain 50.

Myös ladattavien hybridihenkilöautojen suosio nousi ja niitä ensirekisteröitiin 256, kun vuonna 2013 niitä rekisteröitiin 168. Niin ikään maakaasukäyttöisten henkilöautojen ensirekisteröinnit nousivat edellisvuodesta.

”Hienoa, että viime vuoden notkahduksen jälkeen vaihtoehtoisia käyttövoimia käyttävien henkilöautojen suosio on lähtenyt taas nousuun. Toivottavasti kysymys käännöksestä pidemmän ajan trendiin”, toteaa tietojohtaja Juha Kenraali: ”Positiivista myös on, että henkilöautojen CO2-päästöt ovat olleet edelleen laskussa.”

Henkilöautoja ensirekisteröitiin vuonna 2014 yhteensä 106 236. Suosituimmat henkilöautomerkit olivat Volkswagen, Toyota, Skoda, Volvo ja Ford.

Linja-autojen ensirekisteröinnit nousseet, mopojen ja moottoripyörien laskeneet

Linja-autojen ensirekisteröinnit kasvaneet huomattavasti viime vuonna, sillä linja-autoliikenteen kilpailutuksia on ollut käynnissä vuoden aikana useissa kunnissa ja kaupungeissa ja kalustoa on uusittu uusien kilpailutusvaatimusten mukaan. Vuonna 2014 uusia linja-autoja rekisteröitiin 691, mikä on 78,1 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Kaksipyöräisten ensirekisteröinnit jatkoivat laskuaan. Moottoripyöriä ensirekisteröitiin 3 504, mikä on 11,5 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös uusien mopojen rekisteröinnit laskivat 12,8 % ja niitä ensirekisteröitiin kaikkiaan 7 348.

Pakettiautojen ensirekisteröinnit nousivat 2,1 % ja kuorma-autojen vähenivät 27 %. Myös uusia matkailuautoja rekisteröitiin 32,8 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Eniten ajoneuvojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois-Savossa ja vähentyneet Pohjanmaalla.

Lisää romutuspalkkiokokeilusta: www.trafi.fi/tietoa_trafista/ajankohtaista/3043/romutuspalkkio_tukee_omalta_osaltaan_autokannan_uudistumista

Ensirekisteröintitilastoja myös Trafin ajoneuvotilastopalvelussa: www.trafi.fi/tietopalvelut/tilastot/tietokannat

Lisätietoja:
tietojohtaja Juha Kenraali, p. 040 557 8903, juha.kenraali(at)trafi.fi, twitterissä @JuhaKenraali
erityisasiantuntija Pasi Kilpelä, p. 029 5346 053, pasi.kilpelä(at)trafi.fi (tilastot)

Liitetiedostot

Trafi on liikenteen viranomainen ja liikennealan vahva asiantuntija, joka toimii rohkeasti vastuullisen liikenteen puolesta. www.trafi.fi, twitter.com/Trafi_Finlandfacebook.com/Trafi.Finland

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs